Lifestyle

Vapautuneesti minä

Joskus elämä menee solmuun ja tuntuu niinkuin viimeinenkin ikkuna menisi nenän edestä kiinni. Yleensä vieläpä juuri silloin kun eniten kaipaisi pakoreittiä. Kevät oli minulle juuri tälläistä aikaa. Tyttäreni sairasti useamman kerran rajusti niin, että saatiin ramppautua päivystyksessä ja kaiken huipuksi meidän viisi vuotias kissaneitimme Milli sairastui samaan aikaan. Siinä kun tyttäreni parani nopeasti, Milliä sain pitää hengissä liki väkisin ensimmäisen kuukauden. Lopetus aika tuli ja meni, kissa piristyi ja tahtojen taistelun jälkeen suostui paranemaan. Nyt kolme kuukautta myöhemmin meillä on taas kaksi tervettä kissaa.

18121986_10155297646049936_7575477506013168685_o
Pikkuinen Milli huhtikuussa. Normaalisti painoa 2,5-3kg, tuolloin vain alle 2kg :/

Kesäkuu vietettiin liki kokonaan vanhempieni luona Pohjois-Karjalassa ja ompeluinnostukseni on saanut hurjasti lisäpuhtia. Nytkin työn alla on neuletakkeja, pvc-leggarit, toppeja ja mekkoja. Vaatekaappini kun on alkanut ammottaa tyhjyyttään, kun en ole pitkään aikaan ostanut muita uusia vaatteita kuin farkut. Ja ostinpa pitkästä aikaa kivat kengätkin. Minä joka nykyisin hyvin harvoin kuljen muissa kuin lenkkareissa tai feikkicrocseissa. Nyt on parit ballerinat, glittertennarit…. Kenkiä joissa kehtaa kulkea ihmistenkin ilmoilla.

18891784_10155425241589936_283309313577664303_o
Kesäkuussa ulkoilutettiin myös tytsyn Leijona-kissaa. Se ei vaan oikein arvostanut sitä 😀

Ompelun ja tyttäreni kanssa puuhailun lomassa olen huomannut alkaneeni miettiä tulevaa ja tehdä suunnitelmia joita esimerkiksi vuosi sitten en olisi tehnyt. Ystäväni ehdotuksesta olen muunmuassa päättänyt hakea ensi keväänä sekä yliopistoon, että ammattikorkeakouluun opiskelemaan. Minä joka en käynyt edes lukiota sillä olin aivan varma 12vuotta sitten etten pärjäisi siellä… Nyt on kuitenkin uudenlaista tahtoa tehdä parhaansa (+ henkilökohtainen valmentaja joka tsemppaa eteenpäin) ja aion yrittää.

Jotenkin tuntuu, että kun suunta mihin pyrkii on selvillä elämä saa muutenkin kummasti sisältöä. Keksin alku kesästä kirjoittaa omaksi ilokseni kirjan ja siksi minua ei olekkaan kai bloggaamassa näkynyt sillä kaiken kirjoitus innon olen ammentanut kirjani kirjoittamiseen. En usko, että kirjaa koskaan julkaistaan (vaikka sen lukeneet ystäväni sitä varovaisesti kehuivatkin), mutta sen kirjoittaminen on antanut minulle äärettömän paljon. Olen muunmuassa saanut käsiteltyä vihdoin kunnolla eroni tyttäreni isästä, muut siihen liittyvät ja sitä seuranneet asiat ja tunteet. Alan olla valmis miettimään tulevaisuuttani paikallani pyörimisen sijaan. Olen jopa tavannut miehen joka saa sykkeen kiihtymään ja ajatukset sekoamaan. Saa nähdä mitä aika suo, mutta olen varovaisen toiveikas. Ehkä minullakin on vielä mahdollisuus onneen ❤

13335909_10154262078749936_2319574277957581576_n (1)
Millin tarina sai jatkoa ja niin taitaa saada minunkin…

Ainakin minun on tällä hetkellä helpompi hengittää ja olla itseni kanssa. Voisi jopa sanoa, että olen tyytyväinen elämääni juuri nyt. Ehkä jatkossa tulee kirjoitettua tännekkin säännöllisemmin. Ainakin nyt tuntuu siltä pitkästä aikaa, että minulla on jotain annettavaa ja sanottavaa. Tai oikeastaan hyvin paljonkin annettavaa ja sanottavaa 😀

11703379_10153536238824936_6851528578717752821_n
Tänään muuten tuli kaksi vuotta mun ensimmäisen kissan Igorin kuolemasta. Ikävä on edelleen suunnaton ❤ Igor 2010 – 2015 ❤ 
Ompelu

Mihin katosivat tyttäreni kaapista halpatuotantovaatteet?

Kymmenen vuotta sitten, silloin kun minä opiskelin pukuompelijan tutkintoa, kuvittelin että valmistumiseni jälkeen meneväni töihin kivaan pikku ompelimoon ja ompelisin opintojen jälkeen kaikki vaatteeni itse. Toisin siinä kuitenkin kävi, ompelijana olen toki päässyt töitä satunnaisesti tekemään, mutta vaikka olen jopa omistanut oman ompelimon muutama vuosi sitten, ei ompelijana vielä ainakaan ole kotimaisilla työpaikkamarkkinoilla ura auennut.

Ja mitä tulee itselle ompeluun se on jäänyt vuosien varrella todella vähäiseksi. Liekkö syynä laiskuus, piheys vai rakkauteni shoppailuun. Olen toki vuosien varrella ommellut itselleni yhtä sun toista, mutta kyllä ne itsetehdyt vaatteet ovat aina olleet vähemmistössä omassa vaatekaapissani.

Muistan hämärästi keskustelleeni erään ompeluopettajan kanssa aiheesta ja hänen kantansa oli, ettei kannata kuluttaa aikaa esimerkiksi t-paidan teon opetteluun, sillä halpatuotantomaissa jopa lapsi ompelee sellaisen muutamassa minuutissa lähes ilmaiseksi.

Äidiksi tulon jälkeen kiinnostus vaatetusompelua kohtaan kuitenkin kasvoi. Muistan vielä yli neljä vuotta myöhemminkin miten äitiyslomalla, kun aikaa oli lähinnä tyttäreni nukkuessa, päätin rohkeasti kokeilla minulle silloin ihan uutta juttua eli vauvanvaatteiden ompelua. Lähinnä siksi, että kaipasin jotain kivaa harrastusta vauva-arkea keventämään. Taisin ostaa ensimmäisen Ottobreni (kaavalehden) tammikuussa 2013, kuusi kuukautta tyttäreni syntymän jälkeen. Siitä meni kuitenkin vielä kuukausia aikaa, että rohkaistun edes yrtittämään lastenvaatteiden ompelua.

Lastenvaatteiden ompelu olikin silloin kuin uudelle planeetalle tutustumista, sillä vaikka olin jo valmistunut pukuompelijaksi, en tiennyt joustavien vaatteiden ompelusta juuri muuta kuin teorian. Ja nimenomaan vain teorian, sillä vaikka kouluaikana kaavoitin ja ompelin useita vaatteita, en valmistanut YHTÄÄN MITÄÄN trikoosta. Muistan myös hämärästi keskustelleeni erään ompelunopettajan kanssa aiheesta ja hänen kantansa oli, ettei kannata kuluttaa aikaa esimerkiksi t-paidan ompelun opetteluun, sillä Aasiassa jopa lapsi ompelee sellaisen muutamassa minuutissa lähes ilmaiseksi. No, mielipiteensä kullakin.

paidat.png
Tyttäreni paidat vuosilta 2013, 2014 ja 2017.

Näillä lähtökohdilla voit uskoa, että viisi vuotta valmistumisen jälkeen perus trikoopaidan ompelu ohjeiden kanssakin oli vaikeaa, eikä ensimmäiset paidat mitään taideteoksia olleet.

Aloin kuitenkin pikku hiljaa ommella yhä enemmän ja enemmän vaatteita silloin alle kaksi vuotiaalle tyttärelleni, mutta sitten tuli raskas ero tyttäreni isästä. Eron jälkeen meni ainakin vuosi aikaa, että aloin taas ommella tyttärelleni, mutta sitten keväällä 2016 sairastuin määrittelemättömään neurologiseen häiriöön. Toinen käsi oli yhtä äkkiä kuin hapolla poltettu ja olin vankina neurologisten kipujen kanssa yhdeksän kuukautta. Yllättäen en ommellut viime vuonna valmiiksi asti kuin pari mekkoa, yhden pipon ja muutamat legginssit. Ja mikä turhauttavinta, se ei ollut halusta kiinni!

Itse asiassa on hassua miten oli niin paljon helpompaa sairaana ollessani stressata ompelemattomia vaatteita, kuin esimerkiksi lokakuussa jahdattua ms-tautia tai aivokasvainta (kumpiakaan ei onneksi löytynyt). Lopulta kun oireet vähenivät joulukuussa ja pääsin henkisestikkin toipumaan kuukausien sairastamisesta, aloin haaveilla taas lastenvaatteiden ompelusta.

mekot.png
Samistelu mekot itselleni ja tyttärelleni valmistuivat viime keväänä vain hetki ennen sairastumistani ja olivat jäädä viimeisiksi ompeluksikseni.

Sain lopullisen kipinän massatuotantovaatteista luopumiseen tammikuun lopulla ja projekti alkoi vauhdilla edetä tämän vuoden alussa. Lähinnä siksi, että johtuen pukuompelijan koulutuksestani teen mielelläni sarjatyötä kun ompelen perus vaatteita kuten t-paidat ja housut. Ompelinkin ensimmäisten joukossa tyttärelleni kasan pitkähihaisia paitoja. Sen jälkeen valmistui nopeasti muutamat housut ja yhtä äkkiä huomasin ommelleeni helmikuun loppuun mennessä yli neljäkymmentä yksittäistä vaatekappaletta tyttärelleni. Plus hieman ohi mennen pari hupparia itsellenikin.

Samalla vahvistui päätöseni, että koska itse ommellut vaatteet tulevat tyttäreni vaatekoossa halvemmiksi kuin vastaavat eettisesti valmistetut valmisvaatteet alan ommella tyttärelleni kaikkisisävaatteet itse. Lisäksi minä rakastan ompelua ❤

Tässä kohtaa vastaan nousi kuitenkin pieni mutta: sukkien ja sukkahousujen tekoon tarvitaan neulekone, enkä omista sellaista. Eli sukat ja sukkahousut ovat ainoita valmisvaatepoikkeuksia tällä hetkellä tyttäreni kaapissa. Tosin niidenkin suhteen aion jatkossa olla tarkkana ja yrittää olla sortumatta halpoihin massatuotantoversioihin. En nimittäin halua pohtia edes niiden suhteen sitä, minkä maan halpatuotantotehtaan ompelija ne on valmistanut, missä olosuhteissa ja montako senttiä hän on niistä saanut.

Aiheeseen liittyvä kuva
Kuva: Fashion revolution. Pari vuotta sitten lanseerattu Fashion revolution pyrkii herättämään kuluttajia pohtimaan kuka tekee heidän ostamansa vaatteet ja millä hinnalla.  Lisää aiheesta täällä: http://fashionrevolution.org/ 

Kaikkien kankaidenikaan alkuperää en toki tiedä (eikä varmasti tiedä niitä myyvät kaupatkaan) ja varmasti osa niistäkin tulee halpatuotantotehtaista, mutta nykyisin kankaita ostaessa olen yhä tarkempi kankaiden alkuperän suhteen. Tuen mielelläni kotimaisia pieniä kangaskauppoja ja niiden nettisivuilla yleensä on merkintä siitä missä kangas on valmistettu. Eihän sekään kaikkea takaa, mutta jos ei tunne voivansa luottaa siihen, etteivät suomalaiset pienyrittäjät riistä alihankkijoitaan, on alettava kasvattaa itse puuvillansa, kehrätä se langaksi, kutoa siitä omat kankaansa ja tehdä ko. kankaasta vaatteet. Saattaisi tyttäreni joutua kulkemaan alasti odottaessaan, että äidin puuvillat kasvaa…

kissamekko.png
Yksi tyttäreni lempi mekoista johon hän itse valitsi kankaan Eurokankaalta ja mallin Ottobresta. 

Vaatteistaan tarkalle tyttärelleni tämä uusi järjestely vaatteiden suhteen oli aluksi järkytys. Hän ilmoittikin koko neljä vuotiaan tempperamentin voimalla, että hän ei käytä äidin ompelemia tyhmiä vaatteita vaan haluaa isin kanssa shoppailemaan. Ja nimenomaan ISIN. Tyttäreni ”isillä” kun on tapana ostellaa tyttärellemme mitä tyttönen sattuu kulloinkin haluamaan. Ja pieni tyttöhän haluaisi kaiken…

Pikku hiljaa olen kuitenkin saanut myös tyttäreni ajatusmaailman muuttumaan ja hän onkin sopeutunut siihen, että valmisvaatteiden sijaan me shoppaillaan nykyisin kankaita. Neiti onkin nykyisin oikea minikangashamsteri! Lisäksi meillä on iso kasa rakkaudella selattuja Ottobre-lehtiä, joita neiti itse mielellään selailee ja etsii vaatemalleja joita hän haluaa. Neiti onkin mestaripukeutuja ja hänen uusin unelma ammattinsa on muotisuunnittelija. ”Äiti, ompele mulle tollanen tästä kankaasta” on yksi hänen vakio lauseistaan.

paita

Ja onpa nyt keväällä äidinkin vaatekaappiin alkanut ilmestyä uusia uniikkeja vaatekappaleita. Kohta saattaakin olla, ettei massatuotantovaatteita enää eksy meidän vaatekaappiin. Tai jos eksyykin ne ovat sitten jotenkin spesiaalimpia kuin parin euron t-paita alelaarista ❤

Ps. Jos joku miettii edelleen mihin otsikossa mainitut halpatuotantovaatteet katosivat, vastaus on, että ehjät ja hyväkuntoiset vaatteet meni kirpparille ja ne, jotka eivät siellä menneet, lähtivät hyväntekeväisyyteen. Toisin sanoen suurin osa lähti hyväntekeväisyyteen, sillä halppis lastenvaatteita on todella vaikea saada myytyä kirpparilla, vaikka vaate olisi kunnoltaan kuin uusi!

Askartelu

Helpot koristeet virpomisvitsaan

Pääsiäinen ja erityisesti huominen virpomispäivä ovat joulun ohella yksi lapsuuteni suosikkipäivistä perinteineen. Minulla on paljon ihania muistoja oman lapsuuteni virpomisista ja varsinkin virpomisvitsojen askartelusta. Isäni ja äitini opettivat aikanaan panostamaan vitsoihin ja ne olivatkin perinteisesti upeita sekä ainutlaatuisia jokainen.

Tämä palmusunnuntai on jo järjestyksessään toinen jolloin tyttäreni pääsee ”oikeasti” virpomaan ja virpomisvitsojen askartelua onkin odotettu koko viikko!

Tänä vuonna väkerretään ensin näin lauantaina kasa yksittäisiä koristeita ja huomenna aamusta käydään yhdessä hakemassa pajun oksat joihin koristeet kiinnitetään. Yleensä ollaan haettu oksatkin jo aiemmin valmiiksi, mutta tänä vuonna on ollut hirveä kiire ja käytiinpä tänään jo käsityömessuillakin pyörähtämässä…

Mutta tässä on koottuna meidän virpomiskoristeet:

1 . Silkkipaperi ruusukkeet ja ruiskukat.

Näistä minulla on jo nuorelta iältä ihania muistoja kun ensin isäni ja äitini tekivät meille lapsille näitä valmiiksi ja myöhemmin sitten päästiin itse opettelemaan näiden tekoa. Jo isäni lapsuudessa tehtiin vastaavia ruusukkeita ja tämä onkin ihka oikea perinne askartelu. Ja näitähän voi tehdä mistä vaan ohuehkosta paperista, esimerkiksi sanomalehdestä! Nämä ei siis vaadi välttämättä ostomateriaaleja ollenkaan.

silkki.png

silkkipaperi-ruusuke.png

2 . Höyhenet rautalangalla tai teipillä kiinnitettyinä.

Kun olin lapsi värikkäitä höyheniä laitettiin vitsoihin teipillä, mutta nykyisin niitä saa valmiilla rautalangalla mikä helpottaa varsinkin lasten väkerrystä.

Tänä vuonna tosin on uutisoitu niin paljon markkinoilla olevien höyhenten epäeettisyydestä, että mietin kahdesti laitetaanko höyheniä alunperin vitsoihin. Päätettiin kuitenkin että laitetaan, sillä niitä on tuolla neljättä pussia eikä niistä ole tullut sen epäeettisempiä kuin viime tai toissakaan vuonna. Meidän höyhenyt kun itsessään ovat varmaan jo liki kymmenen vuotta vanhoja ja tulleet meille kiertopalkintoina..

WP_20160318_10_19_52_Pro.png

3 . Maalatut ja koristellut munat.

Me laitettiin lapsena ihka oikeita vesivärillä värjättyjä munan kuoria paljun oksille. Viime vuonna maalattiin silloin kolme vuotiaan tyttäreni kanssa kaapissa lojuneet pienet styroxmunat pois kulkemasta ja kiinnitettiin vitsoihin. Tänä vuonna maalataan myös varmasti munia, mutta vain muihin tarkoituksiin, kuin vitsoihin.

WP_20160318_10_17_38_Pro.png

4 . Nauhat ja nyörit.

Kreppipaperi nauhoja muistelen itse lapsena omiin vitsoihini laittaneeni. Koska meillä ei kreppipaperia ole, mutta paperi narua löytyy päätin, että käytetään sitä koristeluissa. Lisäksi laitetaan mahdollisesti myös silkki- ja satiininauhan pätkiä, jos tyttäreni niin haluaa.

5. Mini tupsut

Nämä ovat tämän vuoden uusi koristeidea meidän vitsoissa. Koristeita suunnitellessa muistui mieleen jostain netinsyövereistä kauan sitten katsomani video, missä tehdään tupsuja haarukan avulla ja pakkohan sitä oli nyt kokeilla! Nämä ovat ihan älyttömän helppoja ja minun 4vuotiaani taisi hullaantua näiden tekoon ikihyviksi 😀

Tupsujentekoohje.png

Vitsan koristeluun ei ole yhtä oikeaa tapaa, kunhan lopputulos on virpojan silmää miellyttävä. Koristeita ei sinällään koskaan voi olla liikaa, mutta kannattaa kuitenkin muistaa kohtuus kaikessa. Liian tyhjä vitsa taas voi loukata virvottavaa, joten vitsan kanssa kannattaa enemmän panostaa, kuin pihistää.

Ps. Minusta virpomisvitsoja askarrellessa on koristeiden askartelun ohella tärkeää myös valita hyvän kokoiset virpomis vitsat, joissa on paljon haaroja sekä pajunkissoja. Saakin nähdä kauanko saadaan aamulla etsiä pajupuskaa mitä ei olisi jo silvottu alueen innokkaiden virpojien toimesta…

Neulominen

Siilikuitu ja keväthuivi

Monta viikkoa sormet syyhysi, ennenkuin viimein sain viikko sitten aikaiseksi lähteä etsimään uutta inspiraatiota paikallisista lankakaupoista. Hipsimpä sitten Toivolan vanhalle pihalle Titityyn unelma-aittaan. Ja sitten se järki hävisikin.Pyörin lankapuodin tupaa ympäri koittaen löytää juuri SEN OIKEAN langan. Siitä mitä olin tekemässä ei ollut yhtään mitään havaintoa, tiesin vain haluavani jotain keväistä.

Lopulta käteeni osui Hedgehog Fibresin käsin värjätty sukkalanka ja siitä sävy Genie. Se jos mikä oli rakkautta ensi silmäyksellä. Hintaa langalla oli ihan liikaa ajattelemaani budjettiin, mutta niin vain oli pakko kaksi vyyhtiä sitä saada. Kotona kerin vauhdikkaasti toisen vyyhdin palloksi ja meidän rakas Leijona-kissa oli tässä vaiheessa innokkaana mukana haromassa lankavyyhtiä tassullaan aina kun se hänestä näytti pysähtyvän liian pitkäksi aikaa. Mutta kun lanka olisi ollut neulomisvalmiudessa, mielekästä mallia ei vain meinannut millään löytyä!

Sähellyksen ja omien kokeilujen jälkeen muistin kuitenkin viimein viisi vuotta sitten kauppani seinälle tekemäni Revontuli -huivin ja päätin tehdä tästä ihanasta langasta sen. Purin tosin aluksi huivintekeleeni noin kymmenen kertaa, sillä ohutlanka-paksutpuikot kombinaatioon tottuminen vei hetken. Aluksi tuntui että neulos oli niin epätasaista, ettei huvista tule mitään, mutta kun neulomiseen tottui taas, ei ollut enää mitään ongelmaa.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Viiden illan väkerryksen jälkeen huvi viimein tuli viime sunnuntaina valmiiksi. Päätin tehdä huiviini yhden ylimääräisen mallikerran, että sen koko hiukan suurenisi, mutta muuten huivini vastaa ohjetta aika tarkalleen. Valmiin huivin mitat ovat leveydessä senttiä ja keskeltä kärkeen mitattuna senttiä. Päättelin langan ylivetotyylillä lisäten joka silmukoiden väliin yhden lisä silmukan = reunasta tuli kivan röyhelömäinen (pitihän sitä huiviin jotain ”omaakin” laittaa).

S4.png

Huivi itsessään on ihanan raikas, keväinen ja naisellinen.

s5.png

Juuri sellainen kuin halusinkin ❤

Askartelu

Timanteilla päällystetyt sipsiputket

Meillä on menossa vaatehuoneen uudistus projekti ja alkujaan Konmari -projektin seurauksena syntynyt kauneuden hoitopiste kaipasi mielestäni jotain kivaa piristystä. Samoihin aikoihin meikkipussin maritettuani kaipasin kivaa säilytyspaikkaa niille muutamille siveltimilleni, ripsarille tms meikkijutuille, jotka viereksivät epämääräisinä kasoina pitkin hyllyjä. Kun Tigersilta sitten löytyi timanttinauhaa edullisesti (2€/1,5m) muistin keittiön yläkaapissa tuunausta odottaneet pienet pahviset sipsiputket. Syntyi idea uusiin kivoihin säilytys purnukoihin, jotka näyttäisivät kivoilta vaatehuoneen hyllyllä.

Illalla kaivoin kaapeista putket, timanttinauhan, suttupaperia, erikeepperiä ja sakset. Pesaisin ennen askartelua sipsiputket sisältä astianpesuaineella, etteivät ne enää tuoksuisi sipseiltä.

Ensiksi mittailin ja leikkasin ihan silmämääräisesti suttupaperista sipsiputken hopeisten reunojen väliin sopivan kokoisen kaitaleen ja liimasin sen paikoilleen. Suttupaperi tai oikeastaan mikä vain paperi tulee ensiksi ihan siksi, ettei sisepurken räikeä väri näkyisi rumasti timanttinauhan alta, sillä vaikka liima on valkoista, se kuivuessaan muuttuu läpinäkyväksi. Jos siis haluat väriä purkkiin valitse timanttinauhan alle jokin kiva väripaperi.

Suttupaperin liimailun jälkeen mittasin ja leikkasin timanttinauhasta sopivan leveän pätkän sipsiputken ympäryksen mukaan (Älä tässä kohtaa vielä kavenna nauhaa korkeudesta!). Liimasin nauhan suttupaperilla päällystetyn putken päälle niin, että nauhan alareuna on hivenen purkin hopeisen alareunan päällä ja timanttinauhan reunat tulevat putken ympäri tiiviisti yhteen (sauman kohtaa ei erota kun tämän tekee hyvin). Kun liima oli hiukan kuivahtanut kavensin timanttinauhan yläreunan niin, että purkin yläreunasta mitattuna timanttinauhaa jäi yli n.2cm ja leikkasin sen jälkeem nauhan reunaan pystysuuntaisia vekkejä 3-4 timantti rivin välein (vekit auttavat nauhan asettumista tasaisesti käännettäessä). Sitten liimasin timanttiosiot putken reunan yli sisäpuolelle asti. Osioita sai painaa tovin napakasti, että liima varmasti sai timantit pysymään kiinni putken liukkaassa sisäpinnassa. Pyykkipojat voisivat näin jälkeenpäin mietittynä olla tässä ihan hyvä apu.

Liimauksen kannattaa antaa kuivua muutama tunti, minkä jälkeen nämä ihanuudet voi ottaa käyttöön vaikkapa juuri meikkipurkkeina ja hiusharja purkkeina niinkuin ne ovat meillä ❤

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

purkki

Tuplapurkit

Ps. Tässä alemmassa kuvassa näkyy myös tuo isompi kokoinen sipsiputki, josta askarreltiin ponnaripurkki tyttäreni (4v) kanssa pari kuukautta sitten liimaamalla siihen kartonkia, puuvilla pitsiä ja paljetteja. Helppoa, nopeaa ja sopii myös tehtäväksi perheen pienempienkin kanssa, toisin kuin hiukan haastavampi timanttinauhaversio.

Koti

Väärin ymmärretty Konmari

Kun Marie Kondo kirjoitti pinkkiä kirjaansa kaukaisessa Japanissa, hän tuskin ajatteli sitä suosiota, jonka ”marittaminen” saisi täällä pohjolan perukoilla. Tai kuinka paljon porua hänen metodistaan kodin siivoamiseen ja järjestämiseen täällä tulisi. Useita artikkeleita aiheesta lukeneena on ollut minusta ollut huvittavaa metodin aiheuttama närkästys varsinkin niiden keskuudessa, jotka eivät kirjaa ole edes lukeneet, saatikka marittamista kokeilleet.  Mutta eipä silti, ei metodia tunnu samalla tavalla ymmärtävän kaikki nekään, jotka kirjan ovat lukeneet. Tulkintoja kirjasta ja metodista on yhtä monta kuin on tulkitsijaakin.

Yksinkertaisuudessaan Konmari -metodin ydin on käydä läpi ja tarvittaessa samalla karsia kotoa tavaroita niin, että säilytät vain ne joista on sinulle iloa. Sen jälkeen järjestelet nämä tavarat kotiisi niin, että kaikelle on oma paikkansa. Ei kai siinä voi olla mitään pahaa?

Tässä kohtaa yleensä metodia vastustavien tahoilta huudellaan, että entäs jos mikään kotoa löytyvä tavara ei tuota iloa tai miksi pitäisi luopua ihan hyvistä käyttökelpoisista tavaroista. Tai entäs jos ei halua luopua yhtään mistään?

Minun konmari tulkintani mukaan vastaus siihen, jos jostain tavarasta luopuminen tuntuu vaikealta, on ettei sitten siitä ei luovuta. Niin suuri juttu kun Konmari maailmallakin on, metodin toteutukseen ei ole yhtä oikeaa tapaa, eikä kukaan tule tarkistamaan mitä olet säilyttänyt tai pois heittänyt. Sinä olet se jonka on elettävä säilyttämiensä tavaroiden kanssa.

Jos taas mikään kotona ei tuota iloa, voisi ihan ilman Konmariakin miettiä miksi mikään ei tuota iloa ja pitäisikö tehdä asialle jotakin. Jokaisella on tietenkin oikeus asua epämiellyttävässä paikassa, epämukavien tavaroidensa kanssa. Aivan samalla tavalla kuin jokaisella on oikeus karsia vaikka kaikki tavaransa.

Jos et halua karsia tai marittaa, älä karsi tai marita. Yksinkertaista, kukaan ei pakota sinua.

Suosittelen kuitenkin lukemaan Marie Kondon kirjat Konmari Siivouksen elämänmullistava taika ja/tai Konmari iloa säkenöivä järjestys, kokeilemaan metodia ja käymään kodin tavarat läpi tavararyhmittäin, niinkuin Marie Kondo kirjoissaan neuvoo.

Vaikka et yhtään mitään karsisikaan pois, saat ainakin tietää mitä kaikkea kotoasi löytyy (se oli ainakin minulle suuri yllätys). Monesti vähemmän käytetyt tavarat tuppaavat unohtumaa ja parhaassa tapauksessa saatat löytää aarteita, joita et muistanutkaan omistavasi.Kysymys siitä.png

Minusta yksi parhaista asioista joita Komari -metodi opettaa on opetella luopumaan. Luopuminen tunteita herättävistä tavaroista, voi olla alkuun tuskallista, mutta kun painolastista pääsee eroon olo kevenee ja mieli piristyy. Minulla itselläni eniten kirpaisi Emmaljungat, joihin tyttäreni ei enää mahtunut, mutta joita olin hillonut toinen lapsi ajatuksissani silti eteisen kaapissa. Niistä luopuminen tuntui aluksi hyvinkin kivuliaalta. Lopulta laitoin ne myyntiin ja myin ne eräälle odottavalle äidille, joka selkeästi rakastui niihin ensi silmäyksellä niinkuin minäkin viisi vuotta sitten. Se ilo jonka tuon äidin ilon näkemisestä sain tuntui pitkään vaunuista luopumisen jälkeen paljon kirkkaampana kuinennalta pelkäämäni luopumisen vaikeus.

Mutta palatakseni varsinaiseen Konmari -metodiin. Tarkoitus ei siis ole karsia kaikkia tavaroitaan minimiin, irtisanoa tyhjentynyttä asuntoa ja asua pahvilaatikossa alasti (toki jos siitä saa iloa elämäänsä niin mikäs siinä). Moni marittaja tulkitsee Konmarin olevan synonyymi minimalismille. Todellisuudessa marittamisessa ei jaeta mitalleja kotoa poistettujen tavaroiden lukumäärän mukaan.

Jokainen säilyttää tai karsii juuri niin paljon kuin itsestä hyvältä tuntuu. Kondon kirjoissa ei ole mitään listaa kuinka monta mitäkin tavaraa sinulla on oltava, mutta se haastaa sinut pohtimaan haluatko sinä todella asua jokaisen kodissasi asustelevan tavaran kanssa.

Minun suositukseni on, että jos et ole jo kokeillut, kokeile metodia ennakkoluulottomasti ja jos se ei ole sinun juttusi, pinkeille ja valkoisillekkin kirjoille löytyy varmasti ottajia vaikkapa kirppareilta. Jatka elämääsi ja nauti siitä ilman Konmaria.

Jos Konmari -metodi on sinulle sopiva, varaudu kokemaan se kuuluisa siivouksen elämänmullistava taika.

Blogi

Yksinkertaisesti Hanski

Kun bloggaus vuosia alkaa pohjalla olla se kymmenkunta, alkaa bloggaus paikoittain maistua puulta. Uutuuden viehätys on kadonnut no noin kahdeksan vuotta sitten ja monista asioista jotka aluksi innosti hirveästi ei ole enää mitään sanottavaa.

Olen ollut vuosien saatossa pieni bloggaaja, isompi bloggaaja ja kohtuullisen suosittukin bloggaaja. Olen ollut kiinnostava ja olen ollut (monetkin kerrat) todella tylsä. Olen opiskellut nettikursseilla tullakseni paremmaksi ja suositummaksi. Jopa maksanutkin siitä.

Bloggaajana olen ollut parhaimmillani ja huonoimmillani. Portaaliin olen halunnut, sinne blogini siirtänyt ja sieltä eronnutkin. Yhteistöitä on tullut tehtyä kymmenien eri bloggaajien, yhteisöjen ja yritysten kanssa. On tullut testattua, kehuttua, haukuttua, vihattua ja rakastettua kaikenlaista. Minua bloggaajana on testattu, kehuttu, haukuttu, vihattu ja rakastettu.

No one.png
Reiluun kymmeneen vuoteen on mahtunut useita bloggaamisen aaltoja, uusia tapoja, uusi suuntauksia ja vielä enemmän uusia bloggaajia ja blogeja. Olen nähnyt useiden blogien synnyn, nousut, laskut ja lopun. Minä itse olen blogannut kahdeksassa eri blogissa. Olen emännöinyt usean eri bloggaajan kirjoittamia ryhmäblogeja ja puurtanut välillä oman blogini kanssa aivan yksin. Vuosien varrella olen myös ylläpitänyt ja ylläpidän edelleenkin useita bloggaajille suunnattuja Facebook -ryhmiä.

Aihealueita joista olen kirjoittanut on ollut kymmeniä. On ollut iloisia aiheita, surullisia aiheita, onnellisia aiheita ja minua ja muita järkyttäviä aiheita. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen ikuistanut teksteiksi koulusta valmistumiseni, kaikki kymmenen muuttoani, rakkauden löytämisen, lapsettomuuden tuskan, oman yrityksen perustamisen, huonoon aikaan sattuneen yllätysraskauden, yrityksen kaatumisen ja siitä seuranneen velkahelvetin, pienen lapsen yksinhuoltajuuteen ja hetkelliseen kodittomuuteen johtaneen eron, selviytymisen ja paljon, paljon kaikenlaista muuta. Esimerkiksi huoleni pingviinien joukkokuolemista (ja se oli yhdeksän vuotta sitten yksi suosituimmista teksteistäni!).

Kirjoitettuja tekstejä on paljon ja välillä tuntuu, että on tullut kirjoitettua liikaakin.

Silti tässä taas ollaan. Mutta miksi ja miksi nimen omaan tässä?

Tutut tietävät siitä kuinka hukassa olin vuoden vaihteessa, sillä viime vuosi oli sanalla sanoen kauhea! Etsittiin aivoista ja selkärangasta poikkeamia, kasvaimia ja ms-taudin merkkejä. Luojan kiitos mitään ei löytynyt, mutta kuuden kuukauden sairastaminen kuoleman pelkoineen pisti ajatusmaailman uusiksi. Loppu vuodesta en enää tiennyt oikein kuka minä olen ja mihin olen menossa. Menin vaan eteenpäin kuin höyryveturi (eihän äidillä ole aikaa seisahtua) ja etsin itseäni. Luulin jopa haluavani kirjoittaa siitä etsimisestä, mutta kuinka olisin voinut kirjoittaa, kun en tiennyt mitä etsin. Enkä edes välillä jaksanut etsiä. Olin vain ja elin päivän kerrallaan. Ja pikku hiljaa löysin taas itseni.

Jo vuoden 2015 alussa minusta tuntui, että viimeinen pitkä aikainen blogini alkoi olemaan jotenkin vääränlainen. Halusin vaihtaa nimeä, änkeä pois mammablogimuotista ja keskittyä taas palaamaan juurilleni kirjoittamaan ilman sen suurempaa kehystä ja stressiä. Kirjoittamisesta meni stressatessa maku, varsinkin kun kaikki valmennukset ja kurssit huutavat, että suutari pysyköön lestissään eli bloggaajan on valittava yksi, kaksi tai maksimissaan kolme aihetta per blogi. Ja pysyttävä niissä raameissaan jos meinaa, että blogi saa vakituisia lukijoita. Tai, että joku ylipäätään lukee sitä. Ja siihen päälle ne kaikki  muutkin ohjeet, suositukset ja ehdotukset.

Kaikki minut tuntevat tietävät miten huono olen tekemään mitään valmiin ohjeen mukaan. En koskaan esimerkiksi leivo valmiilla ohjeella mitään. Vilkaisen ehkä reseptiä, mutta jostain syystä huomaan lopulta lisänneeni mukaan jotain omaa. Ja sen aion tehdä nytkin.

Tämä blogi tulee olemaan tekijänsä näköinen, eli iso äänekäs sekamelska. Käsitöitä ohjeineen tulee varmasti, sillä mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsisi. Ruoka ohjeita todennäköisesti. Konmari (marittaminen), kodin järjestely ja sisustus innostukseni tulee varmasti myös näkymään. Äitikin olen edelleen, joten mukana vilisee mammailut, lapsen kanssa puuhailu ja varsinkin tyttäreni vaatteet. Ne kun ovat nykyisin erityisen hienoja, sillä ne ovat sukkia ja sukkahousuja lukuunottamatta itse tehtyjä. Ja pitäähän tämän reippaasti pluskokoisen mammankin johonkin pukeutua…

Kaikkea tätä ja paljon muuta tulet löytämään ajan mittaan täältä uudesta rakkaasta blogistani. Palaute, ideat, risut ja ruusut ovat kaikki tervetulleita, joten kommentoithan ja kerrot, mitä tykkäät.

Tervetuloa lukemaan blogiani ja tutustumaan minun maailmaani ❤