Tuunattu sateenkaarilamppu

Avainsanat

, , , , , , , ,

Siitä on suunnilleen pari vuotta aikaa kun ostin nettikirppikseltä Ikean jalkalampun valaisemaan iltojen käsityöhetkiä. Ei mennyt kauaa, kun varjostimen kiinnityksen eka puoli meni rikki ja jouduin kiinnittämään sen sähköteipillä (maalarinteipillä ja pakkausteipillä kun ei pysynyt). Kun toinen puoli nyt hajosi ajattelin jo heivata koko lampun kaatikselle, mutta ajatellessani tätä ääneen tyttäreni kysyi ratkaisevan kysymyksen: ”Eikö me voitais askarrella siitä uusi lamppu?”

lamppu.png

Koska olin jo päättänyt heivata lampunkutaleen (tai oikeastaan varjostin osan, niitä kun kuulemma saa uusia) totesin, että miksipä ei.

Kaiveltiin mun laajaa askartelukaappia ja löytäessämme äidiltä tulleet isot peitevärit keksin kokeilla tekstiilipintaisen, muovitetun varjostimen maalaamista. Testauksen jälkeen keksittiin tytsyn kanssa kokeilla maalata varjostimeen sateenkaari. Helpoiten se onnistui neljä vuotiaan kanssa täyskorkeilla, leveillä tasaraidoilla. Ja kivahan siitä tuli! Kun kaapista löytyi vielä vanhat glitterhiuslakkojen jämät tuli varjostimesta varsin näyttävä. Saa nähdä kauanko se elämäämme sulostuttaa, mutta ollaan siihen niin ihastuneita, että tämä kaatikselle matkalla ollut varjostin sai kyllä paljon lisä aikaa!

Sateenkaarilamppu DIY

Tarvikkeet: Lamppu & varjostin jossa ulkopinta tekstiiliä, sisäpinta muovia (IKEA), sumutekannullinen vettä, peitevärit, haluamasi raitojen levyinen litteä sivellin, vesikuppi, rätti (auttaa sotkujen siivoamisessa jos väriä menee väärään kohtaan) + esim jotain suojaamaan maalausalustaa. (+ Glittersuihketta, esim hiusglitteriä)

Ensinnäkin kauniin pehmeän lopputuloksen aikaan saamiseksi varjostin pitää kastella aivan märäksi ja pitää märkänä koko maalaamisen ajan. Voit halutessasi käyttää varjostimen ensin suihkussa ja pestä samalla pölyt pois siitä. Näin me tehtiin ja se helpotti maalausvaihetta. Sumutepullolla sitten suihkittiin lisää kun pinta meinasi kuivua .

maalaus.png

Kastele peitevärit ja tarkasta, että värit ovat puhtaat. Maalaa sen jälkeen runsaan veden kanssa sateenkaari väri väriltä, yksitellen raidoittaen. Meillä raidat on n.2cm leveitä.Anna kuivua, tarkasta ylä ja alaosien siisteys ja tarvittaessa korjaa reunat. Anna kuivua. Jos laitat glitteriä: Suihkuta ulkona tai muussa hyvin ilmastoidussa tilassa pintaan glitteriä. Anna kuivua ja kiinnitä varjostin paikoilleen.

varjostin.png

Ylpeästi pluskokoinen, sairaasti ylipainoinen

Avainsanat

, , , , , , , , , ,

Jos jotain olen tässä elämässä oppinut niin sen, että kaikkein vaikeinta tässä maailmassa on olla oma itsensä (ja toiseksi vaikeinta on esittää jotain muuta kuin mitä oikeasti on).

Näin kolmea kymppiä lähestyvänä naisena ja pienen tytön äitinä olen mielenkiinnolla seurannut miten nykyinen 2010-luvun mediakuva on alkanut hitaasti, mutta varmasti laajentua lapsuudessani pinnalla olleesta ”anorexiachic” -muodista. Oikeastaan koko maailma muuttuu suvaitsevaisempaan suuntaan, ainakin meitä ylipainoisia ajatellen. Persoonallisuus, kurvikkuus tai ylipaino ei enää ole uhka edes mainstreammuodille, vaan yhä useammat valmistajat tarjoavat vaatevalikoimaa myös meille pluskokoja edustaville ihmisille. Vuosien kärvistelyn ja koon häpeilyn jälkeen kaupoissa on tarjolla muutakin puettavaa kuin säkkejä ja telttoja! Jopa kaikissa mahdollisissa väreissä ja kuoseissa. Käytännössä muotia voi seurata nykyisin vaatekoosta riippumatta.

Monet asiakkaat kutsuivat plusvaateosastoa hautajaiskaapuosastoksi, sillä kesät ja talvet yhtä synkkä ja väritön nurkkaus erottui hyvin muuten värikkäässä liikkeessä

Moni (varsinkaan nuorempi) ei ehkä ymmärrä mikä tässä asiassa on erikoista ja mainitsemisen arvoista, mutta on oikeasti hyvä ymmärtää, ettei aina ole ollut niinkuin nyt on. Esimerkiksi minä muistan ikäni ylipainoisena elelleenä todella hyvin kun pluskokoja oli vaatteissa saatavilla vain aniharvoin. Ja silloinkin jos jostain vaatteesta isompi koko löytyi se oli suunniteltu lähinnä vanhemmalle, suunnilleen keski-ikäiselle naiselle. Oli vaikea löytää mm. kokoa 44 isompia farkkuja ilman kuminauhavyötäröä tai yläosaa jota ei olisi tehty armeijan puolijoukkueteltan kanssa samalla kaavalla. Lisäksi muista, että ollessani 2000-luvun alussa töissä eräässä ketjuvaateliikkeessä monet asiakkaat kutsuivat plusvaateosastoa hautajaiskaapuosastoksi, sillä kesät ja talvet yhtä synkkä ja väritön nurkkaus erottui hyvin muuten värikkäässä liikkeessä.

tess

Tess Holiday on yks mun lemppari supermalleista. Hän on kokoa 52 ja UPEA ❤

Onneksi reilussa kymmenessä vuodessa on tultu jo pitkälle tuosta hautajaiskaapu-ajasta ja vaikka edellä mainittuja telttojakin näkee edelleen kauppojen rekeillä roikkumassa, monet kaupat ovat keskittyneet selkeästi miettimään myös sitä, että meillä suurempi kokoisillakin naisilla on muotoja joita haluamme imarrella. Luultavasti asiaan on havahduttu ja paneuduttu siksi, että meitä ylipainoisia, pluskokoisia shoppailijoita tulee jatkuvasti lisää ja pluskokojen menekki kasvaa koko ajan.  Maailma lihoo ja laiskistuu mm. elintason parantumisen ja teknologian kehityksen myötä. Yhä useampi ihminen on ylipainoinen ja tuntuu, että joka ikisestä tuutista tulee laihdutusvinkkejä, painonpudotus ohjelmia ja ihmediettimainoksia.

Samalla kun toisaalla luodaan pluskokoista kaunista, seksikästä ja upeaa naiskuvaa, toisaalla käsketään piilottaa roikkuvat allit, kuroa pienimmätkin makkarat muotoilevien alusasujen alle ja sulattaa ylimääräiset kilot pois hävettämästä vyötäröltä. Ulkopuolinen paine, jota varsinkin sosiaalinen media tarjoaa, on herkemmälle ihmiselle musertava.

Onhan jokaisen normaalipainoisen ihmisen vähintään moraalinen velvollisuus kertoa ylipainon oksettavuudesta, rumuudesta ja tappavuudesta ylipainoiselle

Olen huomannut omassa elämässäni miten monien ihmisten on vaikea käsittää sitä, että vaikka minä olen ylipainoinen, olen suhteellisen sinut oman kokoni kanssa. Pukeutuessani mielestäni kauniisti ja naisellisesti tunnen itseni varmasti vähintään yhtä hyväksi kuin tuntisi kuka tahansa itsestään varma nainen. Mutta jostain syystä minun ollessani tyytyväinen itseeni, jostain kumman syystä se ei vain ole okei kaikille muille. Ihmisille joita parhaassa tapauksessa en ole koskaan aiemmin tavannut ja jotka eivät tiedä minusta mitään.

SoMessa ja muuallakin kommentit joiden mukaan näyttäisin paremmalta pari vaatekokoa pienempänä lausutaan varmasti joskus ihan vilpittömin auttavaisin mielin, mutta jos minä sanoisin koon 34/36 naiselle, että hän näyttäisi paremmalta kun saisi vähän lihaa luidensa ympärille… Niin, minulle naurettaisiin tai loukkaannuttaisiin niin verisesti, että oksat pois.

Mutta lihavat ovat lepposia.

Meille saa sanoa mitä tahansa, sillä ylipaino ei ole koskaan tervettä, toivottavaa tai suotavaa. Ja joidenkin ihmisten mukaan ylipainoinen ei koskaan saisi unohtaa sitä tai tuntea oloaan kurjuutta kummemmaksi.  Ja onhan jokaisen normaalipainoisen ihmisen vähintään moralinen velvollisuus kertoa ylipainon oksettavuudesta, rumuudesta ja tappavuudesta ylipainoiselle raukalle. Jos hän vaikka ei sitä vielä tietäisi. 

Mutta uskokaa pois: MINÄ TIEDÄN NÄMÄ ASIAT JO. Ja todennäköisesti tietävät kaikki muutkin joilla on kilokaan ylipainoa, kymmenistä kiloista puhumattakaan.

Silti minä rakastan yökerhoissa tanssimista, shoppailua, ystävieni tapaamista ja treffailua. Kyllä, treffailua. Myös tälläiset pullukat kuin minä käyvät ulkona (ja on yllättävää miten tämä asia jaksaa usein hämmentää tiettyjä ihmisiä elämässäni). Ja miehet joita viime aikoina olen deittaillet ovat olleet kuumia ja seksikkäitä, ei mitään nahjuksia tai jämiä mitkä ei muille kelpaisi.

Olen terve pluskokoinen ja ylipainoinen nainen. Verenpaineeni on ihanne lukemissa (108/60 itseasiassa, mittasin tuossa joku aika sitten äidin mittarilla), samoin sokeri-, kolesteroli-, maksa- ja kilpirauhasarvot ovat ihanne lukemissa. Oikeastaan kaikki muu paitsi BMI on paremmissa lukemissa kuin monella minua huomattavasti pienikokoisemmalla. BMI:ni on aivan liian korkea, tiedän, mutta senkin eteen olen tehnyt viime aikoina töitä ja toivon mukaan se jatkaa terveemmillä elämäntavoilla putoamista. Sillä vaikka en häpeä itseäni tiedostan kyllä terveyden merkityksen. On helppoa vaalia sitä kun se on hyvä ja vaikeaa koittaa saada sitä takaisin kun sen menettää. Minä jos kuka sen tiedän, sillä vuosi sitten multa etsittiin aivokasvaimia ja ms-tautia (joita ei luojan kiitos löytynyt)

Eli kyllä, minä olen huolissani ylipainostani ja sen vaikutuksesta elimistölleni. Mutta en silti laihduta, sillä siitä ei mulle tule kuin stressiä, herkkiövereitä ja pahaa mieltä. Laihdutuksen lopetin viime vuoden alussa, mutta olen viimeisen vuoden tehnyt töitä muuttaakseni elintapojani terveellisempään suuntaan pienentääkseni ylipainoani terveellisesti. Vuodessa painoa on lähtenyt nykyisellä tyylillä noin seitsemän kiloa mikä ei ole ehkä paljon, mutta vuosien varrella lähinnä lihoneelle se on hyvä suunta. Olen ylpeä itsestäni. Pidän itsestäni näin ja haluan kehittää itseäni älykkyyden lisäksi fyysisesti terveempään suuntaan. Ja se on minun valintani.

Lapsen saannin jälkeen tissit roikkuu, maharoikkuu… oikeastaan koko muija roikkuu, mutta mitä siitä. Kuljen silti pää yhtä pystyssä kuin kymmenen vuotta sitten.

Mutta vaikka iloitsenkin painoni putoamisesta, se ei muuta sitä, että olen ns. isoplussa eli edelleen reippaasti ylipainoinen. En kuitenkaan mieti sitä läheskään päivittäin, johtuen ehkä siitä, etten koskaan ole ollut ns. normaalikokoinen aikuinen. Esimerkiksi kun täytin 18v olin kokoa 46/48. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin kokoni on siro 52/54. Lapsen saannin jälkeen tissit roikkuu, maharoikkuu… oikeastaan koko muija roikkuu, mutta mitä siitä. Kuljen silti pää yhtä pystyssä kuin kymmenen vuotta sitten. Meikkaan spessuihin tilanteisiin ja tunnen olevani kaunis. Kaikkine roikkuivine nahkoineni ja kiloineni.

Eikä minua juurikaan kiinnosta jos joku muu on asiasta eri mieltä. Sori vaan.. 😛

Mihin katosivat tyttäreni kaapista halpatuotantovaatteet?

Avainsanat

, , , , , , , , , , , , , , , , ,

Kymmenen vuotta sitten, silloin kun minä opiskelin pukuompelijan tutkintoa, kuvittelin että valmistumiseni jälkeen meneväni töihin kivaan pikku ompelimoon ja ompelisin opintojen jälkeen kaikki vaatteeni itse. Toisin siinä kuitenkin kävi, ompelijana olen toki päässyt töitä satunnaisesti tekemään, mutta vaikka olen jopa omistanut oman ompelimon muutama vuosi sitten, ei ompelijana vielä ainakaan ole kotimaisilla työpaikkamarkkinoilla ura auennut.

Ja mitä tulee itselle ompeluun se on jäänyt vuosien varrella todella vähäiseksi. Liekkö syynä laiskuus, piheys vai rakkauteni shoppailuun. Olen toki vuosien varrella ommellut itselleni yhtä sun toista, mutta kyllä ne itsetehdyt vaatteet ovat aina olleet vähemmistössä omassa vaatekaapissani.

Muistan hämärästi keskustelleeni erään ompeluopettajan kanssa aiheesta ja hänen kantansa oli, ettei kannata kuluttaa aikaa esimerkiksi t-paidan teon opetteluun, sillä halpatuotantomaissa jopa lapsi ompelee sellaisen muutamassa minuutissa lähes ilmaiseksi.

Äidiksi tulon jälkeen kiinnostus vaatetusompelua kohtaan kuitenkin kasvoi. Muistan vielä yli neljä vuotta myöhemminkin miten äitiyslomalla, kun aikaa oli lähinnä tyttäreni nukkuessa, päätin rohkeasti kokeilla minulle silloin ihan uutta juttua eli vauvanvaatteiden ompelua. Lähinnä siksi, että kaipasin jotain kivaa harrastusta vauva-arkea keventämään. Taisin ostaa ensimmäisen Ottobreni (kaavalehden) tammikuussa 2013, kuusi kuukautta tyttäreni syntymän jälkeen. Siitä meni kuitenkin vielä kuukausia aikaa, että rohkaistun edes yrtittämään lastenvaatteiden ompelua.

Lastenvaatteiden ompelu olikin silloin kuin uudelle planeetalle tutustumista, sillä vaikka olin jo valmistunut pukuompelijaksi, en tiennyt joustavien vaatteiden ompelusta juuri muuta kuin teorian. Ja nimenomaan vain teorian, sillä vaikka kouluaikana kaavoitin ja ompelin useita vaatteita, en valmistanut YHTÄÄN MITÄÄN trikoosta. Muistan myös hämärästi keskustelleeni erään ompelunopettajan kanssa aiheesta ja hänen kantansa oli, ettei kannata kuluttaa aikaa esimerkiksi t-paidan ompelun opetteluun, sillä Aasiassa jopa lapsi ompelee sellaisen muutamassa minuutissa lähes ilmaiseksi. No, mielipiteensä kullakin.

paidat.png

Tyttäreni paidat vuosilta 2013, 2014 ja 2017.

Näillä lähtökohdilla voit uskoa, että viisi vuotta valmistumisen jälkeen perus trikoopaidan ompelu ohjeiden kanssakin oli vaikeaa, eikä ensimmäiset paidat mitään taideteoksia olleet.

Aloin kuitenkin pikku hiljaa ommella yhä enemmän ja enemmän vaatteita silloin alle kaksi vuotiaalle tyttärelleni, mutta sitten tuli raskas ero tyttäreni isästä. Eron jälkeen meni ainakin vuosi aikaa, että aloin taas ommella tyttärelleni, mutta sitten keväällä 2016 sairastuin määrittelemättömään neurologiseen häiriöön. Toinen käsi oli yhtä äkkiä kuin hapolla poltettu ja olin vankina neurologisten kipujen kanssa yhdeksän kuukautta. Yllättäen en ommellut viime vuonna valmiiksi asti kuin pari mekkoa, yhden pipon ja muutamat legginssit. Ja mikä turhauttavinta, se ei ollut halusta kiinni!

Itse asiassa on hassua miten oli niin paljon helpompaa sairaana ollessani stressata ompelemattomia vaatteita, kuin esimerkiksi lokakuussa jahdattua ms-tautia tai aivokasvainta (kumpiakaan ei onneksi löytynyt). Lopulta kun oireet vähenivät joulukuussa ja pääsin henkisestikkin toipumaan kuukausien sairastamisesta, aloin haaveilla taas lastenvaatteiden ompelusta.

mekot.png

Samistelu mekot itselleni ja tyttärelleni valmistuivat viime keväänä vain hetki ennen sairastumistani ja olivat jäädä viimeisiksi ompeluksikseni.

Sain lopullisen kipinän massatuotantovaatteista luopumiseen tammikuun lopulla ja projekti alkoi vauhdilla edetä tämän vuoden alussa. Lähinnä siksi, että johtuen pukuompelijan koulutuksestani teen mielelläni sarjatyötä kun ompelen perus vaatteita kuten t-paidat ja housut. Ompelinkin ensimmäisten joukossa tyttärelleni kasan pitkähihaisia paitoja. Sen jälkeen valmistui nopeasti muutamat housut ja yhtä äkkiä huomasin ommelleeni helmikuun loppuun mennessä yli neljäkymmentä yksittäistä vaatekappaletta tyttärelleni. Plus hieman ohi mennen pari hupparia itsellenikin.

Samalla vahvistui päätöseni, että koska itse ommellut vaatteet tulevat tyttäreni vaatekoossa halvemmiksi kuin vastaavat eettisesti valmistetut valmisvaatteet alan ommella tyttärelleni kaikkisisävaatteet itse. Lisäksi minä rakastan ompelua ❤

Tässä kohtaa vastaan nousi kuitenkin pieni mutta: sukkien ja sukkahousujen tekoon tarvitaan neulekone, enkä omista sellaista. Eli sukat ja sukkahousut ovat ainoita valmisvaatepoikkeuksia tällä hetkellä tyttäreni kaapissa. Tosin niidenkin suhteen aion jatkossa olla tarkkana ja yrittää olla sortumatta halpoihin massatuotantoversioihin. En nimittäin halua pohtia edes niiden suhteen sitä, minkä maan halpatuotantotehtaan ompelija ne on valmistanut, missä olosuhteissa ja montako senttiä hän on niistä saanut.

Aiheeseen liittyvä kuva

Kuva: Fashion revolution. Pari vuotta sitten lanseerattu Fashion revolution pyrkii herättämään kuluttajia pohtimaan kuka tekee heidän ostamansa vaatteet ja millä hinnalla.  Lisää aiheesta täällä: http://fashionrevolution.org/ 

Kaikkien kankaidenikaan alkuperää en toki tiedä (eikä varmasti tiedä niitä myyvät kaupatkaan) ja varmasti osa niistäkin tulee halpatuotantotehtaista, mutta nykyisin kankaita ostaessa olen yhä tarkempi kankaiden alkuperän suhteen. Tuen mielelläni kotimaisia pieniä kangaskauppoja ja niiden nettisivuilla yleensä on merkintä siitä missä kangas on valmistettu. Eihän sekään kaikkea takaa, mutta jos ei tunne voivansa luottaa siihen, etteivät suomalaiset pienyrittäjät riistä alihankkijoitaan, on alettava kasvattaa itse puuvillansa, kehrätä se langaksi, kutoa siitä omat kankaansa ja tehdä ko. kankaasta vaatteet. Saattaisi tyttäreni joutua kulkemaan alasti odottaessaan, että äidin puuvillat kasvaa…

kissamekko.png

Yksi tyttäreni lempi mekoista johon hän itse valitsi kankaan Eurokankaalta ja mallin Ottobresta. 

Vaatteistaan tarkalle tyttärelleni tämä uusi järjestely vaatteiden suhteen oli aluksi järkytys. Hän ilmoittikin koko neljä vuotiaan tempperamentin voimalla, että hän ei käytä äidin ompelemia tyhmiä vaatteita vaan haluaa isin kanssa shoppailemaan. Ja nimenomaan ISIN. Tyttäreni ”isillä” kun on tapana ostellaa tyttärellemme mitä tyttönen sattuu kulloinkin haluamaan. Ja pieni tyttöhän haluaisi kaiken…

Pikku hiljaa olen kuitenkin saanut myös tyttäreni ajatusmaailman muuttumaan ja hän onkin sopeutunut siihen, että valmisvaatteiden sijaan me shoppaillaan nykyisin kankaita. Neiti onkin nykyisin oikea minikangashamsteri! Lisäksi meillä on iso kasa rakkaudella selattuja Ottobre-lehtiä, joita neiti itse mielellään selailee ja etsii vaatemalleja joita hän haluaa. Neiti onkin mestaripukeutuja ja hänen uusin unelma ammattinsa on muotisuunnittelija. ”Äiti, ompele mulle tollanen tästä kankaasta” on yksi hänen vakio lauseistaan.

paita

Ja onpa nyt keväällä äidinkin vaatekaappiin alkanut ilmestyä uusia uniikkeja vaatekappaleita. Kohta saattaakin olla, ettei massatuotantovaatteita enää eksy meidän vaatekaappiin. Tai jos eksyykin ne ovat sitten jotenkin spesiaalimpia kuin parin euron t-paita alelaarista ❤

Ps. Jos joku miettii edelleen mihin otsikossa mainitut halpatuotantovaatteet katosivat, vastaus on, että ehjät ja hyväkuntoiset vaatteet meni kirpparille ja ne, jotka eivät siellä menneet, lähtivät hyväntekeväisyyteen. Toisin sanoen suurin osa lähti hyväntekeväisyyteen, sillä halppis lastenvaatteita on todella vaikea saada myytyä kirpparilla, vaikka vaate olisi kunnoltaan kuin uusi!

Helpot koristeet virpomisvitsaan

Avainsanat

, , , , , , , , , , ,

Pääsiäinen ja erityisesti huominen virpomispäivä ovat joulun ohella yksi lapsuuteni suosikkipäivistä perinteineen. Minulla on paljon ihania muistoja oman lapsuuteni virpomisista ja varsinkin virpomisvitsojen askartelusta. Isäni ja äitini opettivat aikanaan panostamaan vitsoihin ja ne olivatkin perinteisesti upeita sekä ainutlaatuisia jokainen.

Tämä palmusunnuntai on jo järjestyksessään toinen jolloin tyttäreni pääsee ”oikeasti” virpomaan ja virpomisvitsojen askartelua onkin odotettu koko viikko!

Tänä vuonna väkerretään ensin näin lauantaina kasa yksittäisiä koristeita ja huomenna aamusta käydään yhdessä hakemassa pajun oksat joihin koristeet kiinnitetään. Yleensä ollaan haettu oksatkin jo aiemmin valmiiksi, mutta tänä vuonna on ollut hirveä kiire ja käytiinpä tänään jo käsityömessuillakin pyörähtämässä…

Mutta tässä on koottuna meidän virpomiskoristeet:

1 . Silkkipaperi ruusukkeet ja ruiskukat.

Näistä minulla on jo nuorelta iältä ihania muistoja kun ensin isäni ja äitini tekivät meille lapsille näitä valmiiksi ja myöhemmin sitten päästiin itse opettelemaan näiden tekoa. Jo isäni lapsuudessa tehtiin vastaavia ruusukkeita ja tämä onkin ihka oikea perinne askartelu. Ja näitähän voi tehdä mistä vaan ohuehkosta paperista, esimerkiksi sanomalehdestä! Nämä ei siis vaadi välttämättä ostomateriaaleja ollenkaan.

silkki.png

silkkipaperi-ruusuke.png

2 . Höyhenet rautalangalla tai teipillä kiinnitettyinä.

Kun olin lapsi värikkäitä höyheniä laitettiin vitsoihin teipillä, mutta nykyisin niitä saa valmiilla rautalangalla mikä helpottaa varsinkin lasten väkerrystä.

Tänä vuonna tosin on uutisoitu niin paljon markkinoilla olevien höyhenten epäeettisyydestä, että mietin kahdesti laitetaanko höyheniä alunperin vitsoihin. Päätettiin kuitenkin että laitetaan, sillä niitä on tuolla neljättä pussia eikä niistä ole tullut sen epäeettisempiä kuin viime tai toissakaan vuonna. Meidän höyhenyt kun itsessään ovat varmaan jo liki kymmenen vuotta vanhoja ja tulleet meille kiertopalkintoina..

WP_20160318_10_19_52_Pro.png

3 . Maalatut ja koristellut munat.

Me laitettiin lapsena ihka oikeita vesivärillä värjättyjä munan kuoria paljun oksille. Viime vuonna maalattiin silloin kolme vuotiaan tyttäreni kanssa kaapissa lojuneet pienet styroxmunat pois kulkemasta ja kiinnitettiin vitsoihin. Tänä vuonna maalataan myös varmasti munia, mutta vain muihin tarkoituksiin, kuin vitsoihin.

WP_20160318_10_17_38_Pro.png

4 . Nauhat ja nyörit.

Kreppipaperi nauhoja muistelen itse lapsena omiin vitsoihini laittaneeni. Koska meillä ei kreppipaperia ole, mutta paperi narua löytyy päätin, että käytetään sitä koristeluissa. Lisäksi laitetaan mahdollisesti myös silkki- ja satiininauhan pätkiä, jos tyttäreni niin haluaa.

5. Mini tupsut

Nämä ovat tämän vuoden uusi koristeidea meidän vitsoissa. Koristeita suunnitellessa muistui mieleen jostain netinsyövereistä kauan sitten katsomani video, missä tehdään tupsuja haarukan avulla ja pakkohan sitä oli nyt kokeilla! Nämä ovat ihan älyttömän helppoja ja minun 4vuotiaani taisi hullaantua näiden tekoon ikihyviksi 😀

Tupsujentekoohje.png

Vitsan koristeluun ei ole yhtä oikeaa tapaa, kunhan lopputulos on virpojan silmää miellyttävä. Koristeita ei sinällään koskaan voi olla liikaa, mutta kannattaa kuitenkin muistaa kohtuus kaikessa. Liian tyhjä vitsa taas voi loukata virvottavaa, joten vitsan kanssa kannattaa enemmän panostaa, kuin pihistää.

Ps. Minusta virpomisvitsoja askarrellessa on koristeiden askartelun ohella tärkeää myös valita hyvän kokoiset virpomis vitsat, joissa on paljon haaroja sekä pajunkissoja. Saakin nähdä kauanko saadaan aamulla etsiä pajupuskaa mitä ei olisi jo silvottu alueen innokkaiden virpojien toimesta…

Siilikuitu ja keväthuivi

Avainsanat

, , , , , , , , , , , ,

Monta viikkoa sormet syyhysi, ennenkuin viimein sain viikko sitten aikaiseksi lähteä etsimään uutta inspiraatiota paikallisista lankakaupoista. Hipsimpä sitten Toivolan vanhalle pihalle Titityyn unelma-aittaan. Ja sitten se järki hävisikin.Pyörin lankapuodin tupaa ympäri koittaen löytää juuri SEN OIKEAN langan. Siitä mitä olin tekemässä ei ollut yhtään mitään havaintoa, tiesin vain haluavani jotain keväistä.

Lopulta käteeni osui Hedgehog Fibresin käsin värjätty sukkalanka ja siitä sävy Genie. Se jos mikä oli rakkautta ensi silmäyksellä. Hintaa langalla oli ihan liikaa ajattelemaani budjettiin, mutta niin vain oli pakko kaksi vyyhtiä sitä saada. Kotona kerin vauhdikkaasti toisen vyyhdin palloksi ja meidän rakas Leijona-kissa oli tässä vaiheessa innokkaana mukana haromassa lankavyyhtiä tassullaan aina kun se hänestä näytti pysähtyvän liian pitkäksi aikaa. Mutta kun lanka olisi ollut neulomisvalmiudessa, mielekästä mallia ei vain meinannut millään löytyä!

Sähellyksen ja omien kokeilujen jälkeen muistin kuitenkin viimein viisi vuotta sitten kauppani seinälle tekemäni Revontuli -huivin ja päätin tehdä tästä ihanasta langasta sen. Purin tosin aluksi huivintekeleeni noin kymmenen kertaa, sillä ohutlanka-paksutpuikot kombinaatioon tottuminen vei hetken. Aluksi tuntui että neulos oli niin epätasaista, ettei huvista tule mitään, mutta kun neulomiseen tottui taas, ei ollut enää mitään ongelmaa.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Viiden illan väkerryksen jälkeen huvi viimein tuli viime sunnuntaina valmiiksi. Päätin tehdä huiviini yhden ylimääräisen mallikerran, että sen koko hiukan suurenisi, mutta muuten huivini vastaa ohjetta aika tarkalleen. Valmiin huivin mitat ovat leveydessä senttiä ja keskeltä kärkeen mitattuna senttiä. Päättelin langan ylivetotyylillä lisäten joka silmukoiden väliin yhden lisä silmukan = reunasta tuli kivan röyhelömäinen (pitihän sitä huiviin jotain ”omaakin” laittaa).

S4.png

Huivi itsessään on ihanan raikas, keväinen ja naisellinen.

s5.png

Juuri sellainen kuin halusinkin ❤

Timanteilla päällystetyt sipsiputket

Avainsanat

, , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Meillä on menossa vaatehuoneen uudistus projekti ja alkujaan Konmari -projektin seurauksena syntynyt kauneuden hoitopiste kaipasi mielestäni jotain kivaa piristystä. Samoihin aikoihin meikkipussin maritettuani kaipasin kivaa säilytyspaikkaa niille muutamille siveltimilleni, ripsarille tms meikkijutuille, jotka viereksivät epämääräisinä kasoina pitkin hyllyjä. Kun Tigersilta sitten löytyi timanttinauhaa edullisesti (2€/1,5m) muistin keittiön yläkaapissa tuunausta odottaneet pienet pahviset sipsiputket. Syntyi idea uusiin kivoihin säilytys purnukoihin, jotka näyttäisivät kivoilta vaatehuoneen hyllyllä.

Illalla kaivoin kaapeista putket, timanttinauhan, suttupaperia, erikeepperiä ja sakset. Pesaisin ennen askartelua sipsiputket sisältä astianpesuaineella, etteivät ne enää tuoksuisi sipseiltä.

Ensiksi mittailin ja leikkasin ihan silmämääräisesti suttupaperista sipsiputken hopeisten reunojen väliin sopivan kokoisen kaitaleen ja liimasin sen paikoilleen. Suttupaperi tai oikeastaan mikä vain paperi tulee ensiksi ihan siksi, ettei sisepurken räikeä väri näkyisi rumasti timanttinauhan alta, sillä vaikka liima on valkoista, se kuivuessaan muuttuu läpinäkyväksi. Jos siis haluat väriä purkkiin valitse timanttinauhan alle jokin kiva väripaperi.

Suttupaperin liimailun jälkeen mittasin ja leikkasin timanttinauhasta sopivan leveän pätkän sipsiputken ympäryksen mukaan (Älä tässä kohtaa vielä kavenna nauhaa korkeudesta!). Liimasin nauhan suttupaperilla päällystetyn putken päälle niin, että nauhan alareuna on hivenen purkin hopeisen alareunan päällä ja timanttinauhan reunat tulevat putken ympäri tiiviisti yhteen (sauman kohtaa ei erota kun tämän tekee hyvin). Kun liima oli hiukan kuivahtanut kavensin timanttinauhan yläreunan niin, että purkin yläreunasta mitattuna timanttinauhaa jäi yli n.2cm ja leikkasin sen jälkeem nauhan reunaan pystysuuntaisia vekkejä 3-4 timantti rivin välein (vekit auttavat nauhan asettumista tasaisesti käännettäessä). Sitten liimasin timanttiosiot putken reunan yli sisäpuolelle asti. Osioita sai painaa tovin napakasti, että liima varmasti sai timantit pysymään kiinni putken liukkaassa sisäpinnassa. Pyykkipojat voisivat näin jälkeenpäin mietittynä olla tässä ihan hyvä apu.

Liimauksen kannattaa antaa kuivua muutama tunti, minkä jälkeen nämä ihanuudet voi ottaa käyttöön vaikkapa juuri meikkipurkkeina ja hiusharja purkkeina niinkuin ne ovat meillä ❤

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

purkki

Tuplapurkit

Ps. Tässä alemmassa kuvassa näkyy myös tuo isompi kokoinen sipsiputki, josta askarreltiin ponnaripurkki tyttäreni (4v) kanssa pari kuukautta sitten liimaamalla siihen kartonkia, puuvilla pitsiä ja paljetteja. Helppoa, nopeaa ja sopii myös tehtäväksi perheen pienempienkin kanssa, toisin kuin hiukan haastavampi timanttinauhaversio.

Väärin ymmärretty Konmari

Avainsanat

, , , , , , , , , , , ,

Kun Marie Kondo kirjoitti pinkkiä kirjaansa kaukaisessa Japanissa, hän tuskin ajatteli sitä suosiota, jonka ”marittaminen” saisi täällä pohjolan perukoilla. Tai kuinka paljon porua hänen metodistaan kodin siivoamiseen ja järjestämiseen täällä tulisi. Useita artikkeleita aiheesta lukeneena on ollut minusta ollut huvittavaa metodin aiheuttama närkästys varsinkin niiden keskuudessa, jotka eivät kirjaa ole edes lukeneet, saatikka marittamista kokeilleet.  Mutta eipä silti, ei metodia tunnu samalla tavalla ymmärtävän kaikki nekään, jotka kirjan ovat lukeneet. Tulkintoja kirjasta ja metodista on yhtä monta kuin on tulkitsijaakin.

Yksinkertaisuudessaan Konmari -metodin ydin on käydä läpi ja tarvittaessa samalla karsia kotoa tavaroita niin, että säilytät vain ne joista on sinulle iloa. Sen jälkeen järjestelet nämä tavarat kotiisi niin, että kaikelle on oma paikkansa. Ei kai siinä voi olla mitään pahaa?

Tässä kohtaa yleensä metodia vastustavien tahoilta huudellaan, että entäs jos mikään kotoa löytyvä tavara ei tuota iloa tai miksi pitäisi luopua ihan hyvistä käyttökelpoisista tavaroista. Tai entäs jos ei halua luopua yhtään mistään?

Minun konmari tulkintani mukaan vastaus siihen, jos jostain tavarasta luopuminen tuntuu vaikealta, on ettei sitten siitä ei luovuta. Niin suuri juttu kun Konmari maailmallakin on, metodin toteutukseen ei ole yhtä oikeaa tapaa, eikä kukaan tule tarkistamaan mitä olet säilyttänyt tai pois heittänyt. Sinä olet se jonka on elettävä säilyttämiensä tavaroiden kanssa.

Jos taas mikään kotona ei tuota iloa, voisi ihan ilman Konmariakin miettiä miksi mikään ei tuota iloa ja pitäisikö tehdä asialle jotakin. Jokaisella on tietenkin oikeus asua epämiellyttävässä paikassa, epämukavien tavaroidensa kanssa. Aivan samalla tavalla kuin jokaisella on oikeus karsia vaikka kaikki tavaransa.

Jos et halua karsia tai marittaa, älä karsi tai marita. Yksinkertaista, kukaan ei pakota sinua.

Suosittelen kuitenkin lukemaan Marie Kondon kirjat Konmari Siivouksen elämänmullistava taika ja/tai Konmari iloa säkenöivä järjestys, kokeilemaan metodia ja käymään kodin tavarat läpi tavararyhmittäin, niinkuin Marie Kondo kirjoissaan neuvoo.

Vaikka et yhtään mitään karsisikaan pois, saat ainakin tietää mitä kaikkea kotoasi löytyy (se oli ainakin minulle suuri yllätys). Monesti vähemmän käytetyt tavarat tuppaavat unohtumaa ja parhaassa tapauksessa saatat löytää aarteita, joita et muistanutkaan omistavasi.Kysymys siitä.png

Minusta yksi parhaista asioista joita Komari -metodi opettaa on opetella luopumaan. Luopuminen tunteita herättävistä tavaroista, voi olla alkuun tuskallista, mutta kun painolastista pääsee eroon olo kevenee ja mieli piristyy. Minulla itselläni eniten kirpaisi Emmaljungat, joihin tyttäreni ei enää mahtunut, mutta joita olin hillonut toinen lapsi ajatuksissani silti eteisen kaapissa. Niistä luopuminen tuntui aluksi hyvinkin kivuliaalta. Lopulta laitoin ne myyntiin ja myin ne eräälle odottavalle äidille, joka selkeästi rakastui niihin ensi silmäyksellä niinkuin minäkin viisi vuotta sitten. Se ilo jonka tuon äidin ilon näkemisestä sain tuntui pitkään vaunuista luopumisen jälkeen paljon kirkkaampana kuinennalta pelkäämäni luopumisen vaikeus.

Mutta palatakseni varsinaiseen Konmari -metodiin. Tarkoitus ei siis ole karsia kaikkia tavaroitaan minimiin, irtisanoa tyhjentynyttä asuntoa ja asua pahvilaatikossa alasti (toki jos siitä saa iloa elämäänsä niin mikäs siinä). Moni marittaja tulkitsee Konmarin olevan synonyymi minimalismille. Todellisuudessa marittamisessa ei jaeta mitalleja kotoa poistettujen tavaroiden lukumäärän mukaan.

Jokainen säilyttää tai karsii juuri niin paljon kuin itsestä hyvältä tuntuu. Kondon kirjoissa ei ole mitään listaa kuinka monta mitäkin tavaraa sinulla on oltava, mutta se haastaa sinut pohtimaan haluatko sinä todella asua jokaisen kodissasi asustelevan tavaran kanssa.

Minun suositukseni on, että jos et ole jo kokeillut, kokeile metodia ennakkoluulottomasti ja jos se ei ole sinun juttusi, pinkeille ja valkoisillekkin kirjoille löytyy varmasti ottajia vaikkapa kirppareilta. Jatka elämääsi ja nauti siitä ilman Konmaria.

Jos Konmari -metodi on sinulle sopiva, varaudu kokemaan se kuuluisa siivouksen elämänmullistava taika.

Yksinkertaisesti Hanski

Avainsanat

, , , , , , , , , ,

Kun bloggaus vuosia alkaa pohjalla olla se kymmenkunta, alkaa bloggaus paikoittain maistua puulta. Uutuuden viehätys on kadonnut no noin kahdeksan vuotta sitten ja monista asioista jotka aluksi innosti hirveästi ei ole enää mitään sanottavaa.

Olen ollut vuosien saatossa pieni bloggaaja, isompi bloggaaja ja kohtuullisen suosittukin bloggaaja. Olen ollut kiinnostava ja olen ollut (monetkin kerrat) todella tylsä. Olen opiskellut nettikursseilla tullakseni paremmaksi ja suositummaksi. Jopa maksanutkin siitä.

Bloggaajana olen ollut parhaimmillani ja huonoimmillani. Portaaliin olen halunnut, sinne blogini siirtänyt ja sieltä eronnutkin. Yhteistöitä on tullut tehtyä kymmenien eri bloggaajien, yhteisöjen ja yritysten kanssa. On tullut testattua, kehuttua, haukuttua, vihattua ja rakastettua kaikenlaista. Minua bloggaajana on testattu, kehuttu, haukuttu, vihattu ja rakastettu.

No one.png
Reiluun kymmeneen vuoteen on mahtunut useita bloggaamisen aaltoja, uusia tapoja, uusi suuntauksia ja vielä enemmän uusia bloggaajia ja blogeja. Olen nähnyt useiden blogien synnyn, nousut, laskut ja lopun. Minä itse olen blogannut kahdeksassa eri blogissa. Olen emännöinyt usean eri bloggaajan kirjoittamia ryhmäblogeja ja puurtanut välillä oman blogini kanssa aivan yksin. Vuosien varrella olen myös ylläpitänyt ja ylläpidän edelleenkin useita bloggaajille suunnattuja Facebook -ryhmiä.

Aihealueita joista olen kirjoittanut on ollut kymmeniä. On ollut iloisia aiheita, surullisia aiheita, onnellisia aiheita ja minua ja muita järkyttäviä aiheita. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen ikuistanut teksteiksi koulusta valmistumiseni, kaikki kymmenen muuttoani, rakkauden löytämisen, lapsettomuuden tuskan, oman yrityksen perustamisen, huonoon aikaan sattuneen yllätysraskauden, yrityksen kaatumisen ja siitä seuranneen velkahelvetin, pienen lapsen yksinhuoltajuuteen ja hetkelliseen kodittomuuteen johtaneen eron, selviytymisen ja paljon, paljon kaikenlaista muuta. Esimerkiksi huoleni pingviinien joukkokuolemista (ja se oli yhdeksän vuotta sitten yksi suosituimmista teksteistäni!).

Kirjoitettuja tekstejä on paljon ja välillä tuntuu, että on tullut kirjoitettua liikaakin.

Silti tässä taas ollaan. Mutta miksi ja miksi nimen omaan tässä?

Tutut tietävät siitä kuinka hukassa olin vuoden vaihteessa, sillä viime vuosi oli sanalla sanoen kauhea! Etsittiin aivoista ja selkärangasta poikkeamia, kasvaimia ja ms-taudin merkkejä. Luojan kiitos mitään ei löytynyt, mutta kuuden kuukauden sairastaminen kuoleman pelkoineen pisti ajatusmaailman uusiksi. Loppu vuodesta en enää tiennyt oikein kuka minä olen ja mihin olen menossa. Menin vaan eteenpäin kuin höyryveturi (eihän äidillä ole aikaa seisahtua) ja etsin itseäni. Luulin jopa haluavani kirjoittaa siitä etsimisestä, mutta kuinka olisin voinut kirjoittaa, kun en tiennyt mitä etsin. Enkä edes välillä jaksanut etsiä. Olin vain ja elin päivän kerrallaan. Ja pikku hiljaa löysin taas itseni.

Jo vuoden 2015 alussa minusta tuntui, että viimeinen pitkä aikainen blogini alkoi olemaan jotenkin vääränlainen. Halusin vaihtaa nimeä, änkeä pois mammablogimuotista ja keskittyä taas palaamaan juurilleni kirjoittamaan ilman sen suurempaa kehystä ja stressiä. Kirjoittamisesta meni stressatessa maku, varsinkin kun kaikki valmennukset ja kurssit huutavat, että suutari pysyköön lestissään eli bloggaajan on valittava yksi, kaksi tai maksimissaan kolme aihetta per blogi. Ja pysyttävä niissä raameissaan jos meinaa, että blogi saa vakituisia lukijoita. Tai, että joku ylipäätään lukee sitä. Ja siihen päälle ne kaikki  muutkin ohjeet, suositukset ja ehdotukset.

Kaikki minut tuntevat tietävät miten huono olen tekemään mitään valmiin ohjeen mukaan. En koskaan esimerkiksi leivo valmiilla ohjeella mitään. Vilkaisen ehkä reseptiä, mutta jostain syystä huomaan lopulta lisänneeni mukaan jotain omaa. Ja sen aion tehdä nytkin.

Tämä blogi tulee olemaan tekijänsä näköinen, eli iso äänekäs sekamelska. Käsitöitä ohjeineen tulee varmasti, sillä mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsisi. Ruoka ohjeita todennäköisesti. Konmari (marittaminen), kodin järjestely ja sisustus innostukseni tulee varmasti myös näkymään. Äitikin olen edelleen, joten mukana vilisee mammailut, lapsen kanssa puuhailu ja varsinkin tyttäreni vaatteet. Ne kun ovat nykyisin erityisen hienoja, sillä ne ovat sukkia ja sukkahousuja lukuunottamatta itse tehtyjä. Ja pitäähän tämän reippaasti pluskokoisen mammankin johonkin pukeutua…

Kaikkea tätä ja paljon muuta tulet löytämään ajan mittaan täältä uudesta rakkaasta blogistani. Palaute, ideat, risut ja ruusut ovat kaikki tervetulleita, joten kommentoithan ja kerrot, mitä tykkäät.

Tervetuloa lukemaan blogiani ja tutustumaan minun maailmaani ❤