Avainsanat

, , , , , , , , , ,

Jos jotain olen tässä elämässä oppinut niin sen, että kaikkein vaikeinta tässä maailmassa on olla oma itsensä (ja toiseksi vaikeinta on esittää jotain muuta kuin mitä oikeasti on).

Näin kolmea kymppiä lähestyvänä naisena ja pienen tytön äitinä olen mielenkiinnolla seurannut miten nykyinen 2010-luvun mediakuva on alkanut hitaasti, mutta varmasti laajentua lapsuudessani pinnalla olleesta ”anorexiachic” -muodista. Oikeastaan koko maailma muuttuu suvaitsevaisempaan suuntaan, ainakin meitä ylipainoisia ajatellen. Persoonallisuus, kurvikkuus tai ylipaino ei enää ole uhka edes mainstreammuodille, vaan yhä useammat valmistajat tarjoavat vaatevalikoimaa myös meille pluskokoja edustaville ihmisille. Vuosien kärvistelyn ja koon häpeilyn jälkeen kaupoissa on tarjolla muutakin puettavaa kuin säkkejä ja telttoja! Jopa kaikissa mahdollisissa väreissä ja kuoseissa. Käytännössä muotia voi seurata nykyisin vaatekoosta riippumatta.

Monet asiakkaat kutsuivat plusvaateosastoa hautajaiskaapuosastoksi, sillä kesät ja talvet yhtä synkkä ja väritön nurkkaus erottui hyvin muuten värikkäässä liikkeessä

Moni (varsinkaan nuorempi) ei ehkä ymmärrä mikä tässä asiassa on erikoista ja mainitsemisen arvoista, mutta on oikeasti hyvä ymmärtää, ettei aina ole ollut niinkuin nyt on. Esimerkiksi minä muistan ikäni ylipainoisena elelleenä todella hyvin kun pluskokoja oli vaatteissa saatavilla vain aniharvoin. Ja silloinkin jos jostain vaatteesta isompi koko löytyi se oli suunniteltu lähinnä vanhemmalle, suunnilleen keski-ikäiselle naiselle. Oli vaikea löytää mm. kokoa 44 isompia farkkuja ilman kuminauhavyötäröä tai yläosaa jota ei olisi tehty armeijan puolijoukkueteltan kanssa samalla kaavalla. Lisäksi muista, että ollessani 2000-luvun alussa töissä eräässä ketjuvaateliikkeessä monet asiakkaat kutsuivat plusvaateosastoa hautajaiskaapuosastoksi, sillä kesät ja talvet yhtä synkkä ja väritön nurkkaus erottui hyvin muuten värikkäässä liikkeessä.

tess

Tess Holiday on yks mun lemppari supermalleista. Hän on kokoa 52 ja UPEA ❤

Onneksi reilussa kymmenessä vuodessa on tultu jo pitkälle tuosta hautajaiskaapu-ajasta ja vaikka edellä mainittuja telttojakin näkee edelleen kauppojen rekeillä roikkumassa, monet kaupat ovat keskittyneet selkeästi miettimään myös sitä, että meillä suurempi kokoisillakin naisilla on muotoja joita haluamme imarrella. Luultavasti asiaan on havahduttu ja paneuduttu siksi, että meitä ylipainoisia, pluskokoisia shoppailijoita tulee jatkuvasti lisää ja pluskokojen menekki kasvaa koko ajan.  Maailma lihoo ja laiskistuu mm. elintason parantumisen ja teknologian kehityksen myötä. Yhä useampi ihminen on ylipainoinen ja tuntuu, että joka ikisestä tuutista tulee laihdutusvinkkejä, painonpudotus ohjelmia ja ihmediettimainoksia.

Samalla kun toisaalla luodaan pluskokoista kaunista, seksikästä ja upeaa naiskuvaa, toisaalla käsketään piilottaa roikkuvat allit, kuroa pienimmätkin makkarat muotoilevien alusasujen alle ja sulattaa ylimääräiset kilot pois hävettämästä vyötäröltä. Ulkopuolinen paine, jota varsinkin sosiaalinen media tarjoaa, on herkemmälle ihmiselle musertava.

Onhan jokaisen normaalipainoisen ihmisen vähintään moraalinen velvollisuus kertoa ylipainon oksettavuudesta, rumuudesta ja tappavuudesta ylipainoiselle

Olen huomannut omassa elämässäni miten monien ihmisten on vaikea käsittää sitä, että vaikka minä olen ylipainoinen, olen suhteellisen sinut oman kokoni kanssa. Pukeutuessani mielestäni kauniisti ja naisellisesti tunnen itseni varmasti vähintään yhtä hyväksi kuin tuntisi kuka tahansa itsestään varma nainen. Mutta jostain syystä minun ollessani tyytyväinen itseeni, jostain kumman syystä se ei vain ole okei kaikille muille. Ihmisille joita parhaassa tapauksessa en ole koskaan aiemmin tavannut ja jotka eivät tiedä minusta mitään.

SoMessa ja muuallakin kommentit joiden mukaan näyttäisin paremmalta pari vaatekokoa pienempänä lausutaan varmasti joskus ihan vilpittömin auttavaisin mielin, mutta jos minä sanoisin koon 34/36 naiselle, että hän näyttäisi paremmalta kun saisi vähän lihaa luidensa ympärille… Niin, minulle naurettaisiin tai loukkaannuttaisiin niin verisesti, että oksat pois.

Mutta lihavat ovat lepposia.

Meille saa sanoa mitä tahansa, sillä ylipaino ei ole koskaan tervettä, toivottavaa tai suotavaa. Ja joidenkin ihmisten mukaan ylipainoinen ei koskaan saisi unohtaa sitä tai tuntea oloaan kurjuutta kummemmaksi.  Ja onhan jokaisen normaalipainoisen ihmisen vähintään moralinen velvollisuus kertoa ylipainon oksettavuudesta, rumuudesta ja tappavuudesta ylipainoiselle raukalle. Jos hän vaikka ei sitä vielä tietäisi. 

Mutta uskokaa pois: MINÄ TIEDÄN NÄMÄ ASIAT JO. Ja todennäköisesti tietävät kaikki muutkin joilla on kilokaan ylipainoa, kymmenistä kiloista puhumattakaan.

Silti minä rakastan yökerhoissa tanssimista, shoppailua, ystävieni tapaamista ja treffailua. Kyllä, treffailua. Myös tälläiset pullukat kuin minä käyvät ulkona (ja on yllättävää miten tämä asia jaksaa usein hämmentää tiettyjä ihmisiä elämässäni). Ja miehet joita viime aikoina olen deittaillet ovat olleet kuumia ja seksikkäitä, ei mitään nahjuksia tai jämiä mitkä ei muille kelpaisi.

Olen terve pluskokoinen ja ylipainoinen nainen. Verenpaineeni on ihanne lukemissa (108/60 itseasiassa, mittasin tuossa joku aika sitten äidin mittarilla), samoin sokeri-, kolesteroli-, maksa- ja kilpirauhasarvot ovat ihanne lukemissa. Oikeastaan kaikki muu paitsi BMI on paremmissa lukemissa kuin monella minua huomattavasti pienikokoisemmalla. BMI:ni on aivan liian korkea, tiedän, mutta senkin eteen olen tehnyt viime aikoina töitä ja toivon mukaan se jatkaa terveemmillä elämäntavoilla putoamista. Sillä vaikka en häpeä itseäni tiedostan kyllä terveyden merkityksen. On helppoa vaalia sitä kun se on hyvä ja vaikeaa koittaa saada sitä takaisin kun sen menettää. Minä jos kuka sen tiedän, sillä vuosi sitten multa etsittiin aivokasvaimia ja ms-tautia (joita ei luojan kiitos löytynyt)

Eli kyllä, minä olen huolissani ylipainostani ja sen vaikutuksesta elimistölleni. Mutta en silti laihduta, sillä siitä ei mulle tule kuin stressiä, herkkiövereitä ja pahaa mieltä. Laihdutuksen lopetin viime vuoden alussa, mutta olen viimeisen vuoden tehnyt töitä muuttaakseni elintapojani terveellisempään suuntaan pienentääkseni ylipainoani terveellisesti. Vuodessa painoa on lähtenyt nykyisellä tyylillä noin seitsemän kiloa mikä ei ole ehkä paljon, mutta vuosien varrella lähinnä lihoneelle se on hyvä suunta. Olen ylpeä itsestäni. Pidän itsestäni näin ja haluan kehittää itseäni älykkyyden lisäksi fyysisesti terveempään suuntaan. Ja se on minun valintani.

Lapsen saannin jälkeen tissit roikkuu, maharoikkuu… oikeastaan koko muija roikkuu, mutta mitä siitä. Kuljen silti pää yhtä pystyssä kuin kymmenen vuotta sitten.

Mutta vaikka iloitsenkin painoni putoamisesta, se ei muuta sitä, että olen ns. isoplussa eli edelleen reippaasti ylipainoinen. En kuitenkaan mieti sitä läheskään päivittäin, johtuen ehkä siitä, etten koskaan ole ollut ns. normaalikokoinen aikuinen. Esimerkiksi kun täytin 18v olin kokoa 46/48. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin kokoni on siro 52/54. Lapsen saannin jälkeen tissit roikkuu, maharoikkuu… oikeastaan koko muija roikkuu, mutta mitä siitä. Kuljen silti pää yhtä pystyssä kuin kymmenen vuotta sitten. Meikkaan spessuihin tilanteisiin ja tunnen olevani kaunis. Kaikkine roikkuivine nahkoineni ja kiloineni.

Eikä minua juurikaan kiinnosta jos joku muu on asiasta eri mieltä. Sori vaan.. 😛