Ompelu

Mihin katosivat tyttäreni kaapista halpatuotantovaatteet?

Kymmenen vuotta sitten, silloin kun minä opiskelin pukuompelijan tutkintoa, kuvittelin että valmistumiseni jälkeen meneväni töihin kivaan pikku ompelimoon ja ompelisin opintojen jälkeen kaikki vaatteeni itse. Toisin siinä kuitenkin kävi, ompelijana olen toki päässyt töitä satunnaisesti tekemään, mutta vaikka olen jopa omistanut oman ompelimon muutama vuosi sitten, ei ompelijana vielä ainakaan ole kotimaisilla työpaikkamarkkinoilla ura auennut.

Ja mitä tulee itselle ompeluun se on jäänyt vuosien varrella todella vähäiseksi. Liekkö syynä laiskuus, piheys vai rakkauteni shoppailuun. Olen toki vuosien varrella ommellut itselleni yhtä sun toista, mutta kyllä ne itsetehdyt vaatteet ovat aina olleet vähemmistössä omassa vaatekaapissani.

Muistan hämärästi keskustelleeni erään ompeluopettajan kanssa aiheesta ja hänen kantansa oli, ettei kannata kuluttaa aikaa esimerkiksi t-paidan teon opetteluun, sillä halpatuotantomaissa jopa lapsi ompelee sellaisen muutamassa minuutissa lähes ilmaiseksi.

Äidiksi tulon jälkeen kiinnostus vaatetusompelua kohtaan kuitenkin kasvoi. Muistan vielä yli neljä vuotta myöhemminkin miten äitiyslomalla, kun aikaa oli lähinnä tyttäreni nukkuessa, päätin rohkeasti kokeilla minulle silloin ihan uutta juttua eli vauvanvaatteiden ompelua. Lähinnä siksi, että kaipasin jotain kivaa harrastusta vauva-arkea keventämään. Taisin ostaa ensimmäisen Ottobreni (kaavalehden) tammikuussa 2013, kuusi kuukautta tyttäreni syntymän jälkeen. Siitä meni kuitenkin vielä kuukausia aikaa, että rohkaistun edes yrtittämään lastenvaatteiden ompelua.

Lastenvaatteiden ompelu olikin silloin kuin uudelle planeetalle tutustumista, sillä vaikka olin jo valmistunut pukuompelijaksi, en tiennyt joustavien vaatteiden ompelusta juuri muuta kuin teorian. Ja nimenomaan vain teorian, sillä vaikka kouluaikana kaavoitin ja ompelin useita vaatteita, en valmistanut YHTÄÄN MITÄÄN trikoosta. Muistan myös hämärästi keskustelleeni erään ompelunopettajan kanssa aiheesta ja hänen kantansa oli, ettei kannata kuluttaa aikaa esimerkiksi t-paidan ompelun opetteluun, sillä Aasiassa jopa lapsi ompelee sellaisen muutamassa minuutissa lähes ilmaiseksi. No, mielipiteensä kullakin.

paidat.png
Tyttäreni paidat vuosilta 2013, 2014 ja 2017.

Näillä lähtökohdilla voit uskoa, että viisi vuotta valmistumisen jälkeen perus trikoopaidan ompelu ohjeiden kanssakin oli vaikeaa, eikä ensimmäiset paidat mitään taideteoksia olleet.

Aloin kuitenkin pikku hiljaa ommella yhä enemmän ja enemmän vaatteita silloin alle kaksi vuotiaalle tyttärelleni, mutta sitten tuli raskas ero tyttäreni isästä. Eron jälkeen meni ainakin vuosi aikaa, että aloin taas ommella tyttärelleni, mutta sitten keväällä 2016 sairastuin määrittelemättömään neurologiseen häiriöön. Toinen käsi oli yhtä äkkiä kuin hapolla poltettu ja olin vankina neurologisten kipujen kanssa yhdeksän kuukautta. Yllättäen en ommellut viime vuonna valmiiksi asti kuin pari mekkoa, yhden pipon ja muutamat legginssit. Ja mikä turhauttavinta, se ei ollut halusta kiinni!

Itse asiassa on hassua miten oli niin paljon helpompaa sairaana ollessani stressata ompelemattomia vaatteita, kuin esimerkiksi lokakuussa jahdattua ms-tautia tai aivokasvainta (kumpiakaan ei onneksi löytynyt). Lopulta kun oireet vähenivät joulukuussa ja pääsin henkisestikkin toipumaan kuukausien sairastamisesta, aloin haaveilla taas lastenvaatteiden ompelusta.

mekot.png
Samistelu mekot itselleni ja tyttärelleni valmistuivat viime keväänä vain hetki ennen sairastumistani ja olivat jäädä viimeisiksi ompeluksikseni.

Sain lopullisen kipinän massatuotantovaatteista luopumiseen tammikuun lopulla ja projekti alkoi vauhdilla edetä tämän vuoden alussa. Lähinnä siksi, että johtuen pukuompelijan koulutuksestani teen mielelläni sarjatyötä kun ompelen perus vaatteita kuten t-paidat ja housut. Ompelinkin ensimmäisten joukossa tyttärelleni kasan pitkähihaisia paitoja. Sen jälkeen valmistui nopeasti muutamat housut ja yhtä äkkiä huomasin ommelleeni helmikuun loppuun mennessä yli neljäkymmentä yksittäistä vaatekappaletta tyttärelleni. Plus hieman ohi mennen pari hupparia itsellenikin.

Samalla vahvistui päätöseni, että koska itse ommellut vaatteet tulevat tyttäreni vaatekoossa halvemmiksi kuin vastaavat eettisesti valmistetut valmisvaatteet alan ommella tyttärelleni kaikkisisävaatteet itse. Lisäksi minä rakastan ompelua ❤

Tässä kohtaa vastaan nousi kuitenkin pieni mutta: sukkien ja sukkahousujen tekoon tarvitaan neulekone, enkä omista sellaista. Eli sukat ja sukkahousut ovat ainoita valmisvaatepoikkeuksia tällä hetkellä tyttäreni kaapissa. Tosin niidenkin suhteen aion jatkossa olla tarkkana ja yrittää olla sortumatta halpoihin massatuotantoversioihin. En nimittäin halua pohtia edes niiden suhteen sitä, minkä maan halpatuotantotehtaan ompelija ne on valmistanut, missä olosuhteissa ja montako senttiä hän on niistä saanut.

Aiheeseen liittyvä kuva
Kuva: Fashion revolution. Pari vuotta sitten lanseerattu Fashion revolution pyrkii herättämään kuluttajia pohtimaan kuka tekee heidän ostamansa vaatteet ja millä hinnalla.  Lisää aiheesta täällä: http://fashionrevolution.org/ 

Kaikkien kankaidenikaan alkuperää en toki tiedä (eikä varmasti tiedä niitä myyvät kaupatkaan) ja varmasti osa niistäkin tulee halpatuotantotehtaista, mutta nykyisin kankaita ostaessa olen yhä tarkempi kankaiden alkuperän suhteen. Tuen mielelläni kotimaisia pieniä kangaskauppoja ja niiden nettisivuilla yleensä on merkintä siitä missä kangas on valmistettu. Eihän sekään kaikkea takaa, mutta jos ei tunne voivansa luottaa siihen, etteivät suomalaiset pienyrittäjät riistä alihankkijoitaan, on alettava kasvattaa itse puuvillansa, kehrätä se langaksi, kutoa siitä omat kankaansa ja tehdä ko. kankaasta vaatteet. Saattaisi tyttäreni joutua kulkemaan alasti odottaessaan, että äidin puuvillat kasvaa…

kissamekko.png
Yksi tyttäreni lempi mekoista johon hän itse valitsi kankaan Eurokankaalta ja mallin Ottobresta. 

Vaatteistaan tarkalle tyttärelleni tämä uusi järjestely vaatteiden suhteen oli aluksi järkytys. Hän ilmoittikin koko neljä vuotiaan tempperamentin voimalla, että hän ei käytä äidin ompelemia tyhmiä vaatteita vaan haluaa isin kanssa shoppailemaan. Ja nimenomaan ISIN. Tyttäreni ”isillä” kun on tapana ostellaa tyttärellemme mitä tyttönen sattuu kulloinkin haluamaan. Ja pieni tyttöhän haluaisi kaiken…

Pikku hiljaa olen kuitenkin saanut myös tyttäreni ajatusmaailman muuttumaan ja hän onkin sopeutunut siihen, että valmisvaatteiden sijaan me shoppaillaan nykyisin kankaita. Neiti onkin nykyisin oikea minikangashamsteri! Lisäksi meillä on iso kasa rakkaudella selattuja Ottobre-lehtiä, joita neiti itse mielellään selailee ja etsii vaatemalleja joita hän haluaa. Neiti onkin mestaripukeutuja ja hänen uusin unelma ammattinsa on muotisuunnittelija. ”Äiti, ompele mulle tollanen tästä kankaasta” on yksi hänen vakio lauseistaan.

paita

Ja onpa nyt keväällä äidinkin vaatekaappiin alkanut ilmestyä uusia uniikkeja vaatekappaleita. Kohta saattaakin olla, ettei massatuotantovaatteita enää eksy meidän vaatekaappiin. Tai jos eksyykin ne ovat sitten jotenkin spesiaalimpia kuin parin euron t-paita alelaarista ❤

Ps. Jos joku miettii edelleen mihin otsikossa mainitut halpatuotantovaatteet katosivat, vastaus on, että ehjät ja hyväkuntoiset vaatteet meni kirpparille ja ne, jotka eivät siellä menneet, lähtivät hyväntekeväisyyteen. Toisin sanoen suurin osa lähti hyväntekeväisyyteen, sillä halppis lastenvaatteita on todella vaikea saada myytyä kirpparilla, vaikka vaate olisi kunnoltaan kuin uusi!

Blogi

Yksinkertaisesti Hanski

Kun bloggaus vuosia alkaa pohjalla olla se kymmenkunta, alkaa bloggaus paikoittain maistua puulta. Uutuuden viehätys on kadonnut no noin kahdeksan vuotta sitten ja monista asioista jotka aluksi innosti hirveästi ei ole enää mitään sanottavaa.

Olen ollut vuosien saatossa pieni bloggaaja, isompi bloggaaja ja kohtuullisen suosittukin bloggaaja. Olen ollut kiinnostava ja olen ollut (monetkin kerrat) todella tylsä. Olen opiskellut nettikursseilla tullakseni paremmaksi ja suositummaksi. Jopa maksanutkin siitä.

Bloggaajana olen ollut parhaimmillani ja huonoimmillani. Portaaliin olen halunnut, sinne blogini siirtänyt ja sieltä eronnutkin. Yhteistöitä on tullut tehtyä kymmenien eri bloggaajien, yhteisöjen ja yritysten kanssa. On tullut testattua, kehuttua, haukuttua, vihattua ja rakastettua kaikenlaista. Minua bloggaajana on testattu, kehuttu, haukuttu, vihattu ja rakastettu.

No one.png
Reiluun kymmeneen vuoteen on mahtunut useita bloggaamisen aaltoja, uusia tapoja, uusi suuntauksia ja vielä enemmän uusia bloggaajia ja blogeja. Olen nähnyt useiden blogien synnyn, nousut, laskut ja lopun. Minä itse olen blogannut kahdeksassa eri blogissa. Olen emännöinyt usean eri bloggaajan kirjoittamia ryhmäblogeja ja puurtanut välillä oman blogini kanssa aivan yksin. Vuosien varrella olen myös ylläpitänyt ja ylläpidän edelleenkin useita bloggaajille suunnattuja Facebook -ryhmiä.

Aihealueita joista olen kirjoittanut on ollut kymmeniä. On ollut iloisia aiheita, surullisia aiheita, onnellisia aiheita ja minua ja muita järkyttäviä aiheita. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen ikuistanut teksteiksi koulusta valmistumiseni, kaikki kymmenen muuttoani, rakkauden löytämisen, lapsettomuuden tuskan, oman yrityksen perustamisen, huonoon aikaan sattuneen yllätysraskauden, yrityksen kaatumisen ja siitä seuranneen velkahelvetin, pienen lapsen yksinhuoltajuuteen ja hetkelliseen kodittomuuteen johtaneen eron, selviytymisen ja paljon, paljon kaikenlaista muuta. Esimerkiksi huoleni pingviinien joukkokuolemista (ja se oli yhdeksän vuotta sitten yksi suosituimmista teksteistäni!).

Kirjoitettuja tekstejä on paljon ja välillä tuntuu, että on tullut kirjoitettua liikaakin.

Silti tässä taas ollaan. Mutta miksi ja miksi nimen omaan tässä?

Tutut tietävät siitä kuinka hukassa olin vuoden vaihteessa, sillä viime vuosi oli sanalla sanoen kauhea! Etsittiin aivoista ja selkärangasta poikkeamia, kasvaimia ja ms-taudin merkkejä. Luojan kiitos mitään ei löytynyt, mutta kuuden kuukauden sairastaminen kuoleman pelkoineen pisti ajatusmaailman uusiksi. Loppu vuodesta en enää tiennyt oikein kuka minä olen ja mihin olen menossa. Menin vaan eteenpäin kuin höyryveturi (eihän äidillä ole aikaa seisahtua) ja etsin itseäni. Luulin jopa haluavani kirjoittaa siitä etsimisestä, mutta kuinka olisin voinut kirjoittaa, kun en tiennyt mitä etsin. Enkä edes välillä jaksanut etsiä. Olin vain ja elin päivän kerrallaan. Ja pikku hiljaa löysin taas itseni.

Jo vuoden 2015 alussa minusta tuntui, että viimeinen pitkä aikainen blogini alkoi olemaan jotenkin vääränlainen. Halusin vaihtaa nimeä, änkeä pois mammablogimuotista ja keskittyä taas palaamaan juurilleni kirjoittamaan ilman sen suurempaa kehystä ja stressiä. Kirjoittamisesta meni stressatessa maku, varsinkin kun kaikki valmennukset ja kurssit huutavat, että suutari pysyköön lestissään eli bloggaajan on valittava yksi, kaksi tai maksimissaan kolme aihetta per blogi. Ja pysyttävä niissä raameissaan jos meinaa, että blogi saa vakituisia lukijoita. Tai, että joku ylipäätään lukee sitä. Ja siihen päälle ne kaikki  muutkin ohjeet, suositukset ja ehdotukset.

Kaikki minut tuntevat tietävät miten huono olen tekemään mitään valmiin ohjeen mukaan. En koskaan esimerkiksi leivo valmiilla ohjeella mitään. Vilkaisen ehkä reseptiä, mutta jostain syystä huomaan lopulta lisänneeni mukaan jotain omaa. Ja sen aion tehdä nytkin.

Tämä blogi tulee olemaan tekijänsä näköinen, eli iso äänekäs sekamelska. Käsitöitä ohjeineen tulee varmasti, sillä mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsisi. Ruoka ohjeita todennäköisesti. Konmari (marittaminen), kodin järjestely ja sisustus innostukseni tulee varmasti myös näkymään. Äitikin olen edelleen, joten mukana vilisee mammailut, lapsen kanssa puuhailu ja varsinkin tyttäreni vaatteet. Ne kun ovat nykyisin erityisen hienoja, sillä ne ovat sukkia ja sukkahousuja lukuunottamatta itse tehtyjä. Ja pitäähän tämän reippaasti pluskokoisen mammankin johonkin pukeutua…

Kaikkea tätä ja paljon muuta tulet löytämään ajan mittaan täältä uudesta rakkaasta blogistani. Palaute, ideat, risut ja ruusut ovat kaikki tervetulleita, joten kommentoithan ja kerrot, mitä tykkäät.

Tervetuloa lukemaan blogiani ja tutustumaan minun maailmaani ❤