Lifestyle

Vapautuneesti minä

Joskus elämä menee solmuun ja tuntuu niinkuin viimeinenkin ikkuna menisi nenän edestä kiinni. Yleensä vieläpä juuri silloin kun eniten kaipaisi pakoreittiä. Kevät oli minulle juuri tälläistä aikaa. Tyttäreni sairasti useamman kerran rajusti niin, että saatiin ramppautua päivystyksessä ja kaiken huipuksi meidän viisi vuotias kissaneitimme Milli sairastui samaan aikaan. Siinä kun tyttäreni parani nopeasti, Milliä sain pitää hengissä liki väkisin ensimmäisen kuukauden. Lopetus aika tuli ja meni, kissa piristyi ja tahtojen taistelun jälkeen suostui paranemaan. Nyt kolme kuukautta myöhemmin meillä on taas kaksi tervettä kissaa.

18121986_10155297646049936_7575477506013168685_o
Pikkuinen Milli huhtikuussa. Normaalisti painoa 2,5-3kg, tuolloin vain alle 2kg :/

Kesäkuu vietettiin liki kokonaan vanhempieni luona Pohjois-Karjalassa ja ompeluinnostukseni on saanut hurjasti lisäpuhtia. Nytkin työn alla on neuletakkeja, pvc-leggarit, toppeja ja mekkoja. Vaatekaappini kun on alkanut ammottaa tyhjyyttään, kun en ole pitkään aikaan ostanut muita uusia vaatteita kuin farkut. Ja ostinpa pitkästä aikaa kivat kengätkin. Minä joka nykyisin hyvin harvoin kuljen muissa kuin lenkkareissa tai feikkicrocseissa. Nyt on parit ballerinat, glittertennarit…. Kenkiä joissa kehtaa kulkea ihmistenkin ilmoilla.

18891784_10155425241589936_283309313577664303_o
Kesäkuussa ulkoilutettiin myös tytsyn Leijona-kissaa. Se ei vaan oikein arvostanut sitä 😀

Ompelun ja tyttäreni kanssa puuhailun lomassa olen huomannut alkaneeni miettiä tulevaa ja tehdä suunnitelmia joita esimerkiksi vuosi sitten en olisi tehnyt. Ystäväni ehdotuksesta olen muunmuassa päättänyt hakea ensi keväänä sekä yliopistoon, että ammattikorkeakouluun opiskelemaan. Minä joka en käynyt edes lukiota sillä olin aivan varma 12vuotta sitten etten pärjäisi siellä… Nyt on kuitenkin uudenlaista tahtoa tehdä parhaansa (+ henkilökohtainen valmentaja joka tsemppaa eteenpäin) ja aion yrittää.

Jotenkin tuntuu, että kun suunta mihin pyrkii on selvillä elämä saa muutenkin kummasti sisältöä. Keksin alku kesästä kirjoittaa omaksi ilokseni kirjan ja siksi minua ei olekkaan kai bloggaamassa näkynyt sillä kaiken kirjoitus innon olen ammentanut kirjani kirjoittamiseen. En usko, että kirjaa koskaan julkaistaan (vaikka sen lukeneet ystäväni sitä varovaisesti kehuivatkin), mutta sen kirjoittaminen on antanut minulle äärettömän paljon. Olen muunmuassa saanut käsiteltyä vihdoin kunnolla eroni tyttäreni isästä, muut siihen liittyvät ja sitä seuranneet asiat ja tunteet. Alan olla valmis miettimään tulevaisuuttani paikallani pyörimisen sijaan. Olen jopa tavannut miehen joka saa sykkeen kiihtymään ja ajatukset sekoamaan. Saa nähdä mitä aika suo, mutta olen varovaisen toiveikas. Ehkä minullakin on vielä mahdollisuus onneen ❤

13335909_10154262078749936_2319574277957581576_n (1)
Millin tarina sai jatkoa ja niin taitaa saada minunkin…

Ainakin minun on tällä hetkellä helpompi hengittää ja olla itseni kanssa. Voisi jopa sanoa, että olen tyytyväinen elämääni juuri nyt. Ehkä jatkossa tulee kirjoitettua tännekkin säännöllisemmin. Ainakin nyt tuntuu siltä pitkästä aikaa, että minulla on jotain annettavaa ja sanottavaa. Tai oikeastaan hyvin paljonkin annettavaa ja sanottavaa 😀

11703379_10153536238824936_6851528578717752821_n
Tänään muuten tuli kaksi vuotta mun ensimmäisen kissan Igorin kuolemasta. Ikävä on edelleen suunnaton ❤ Igor 2010 – 2015 ❤ 
Blogi

Yksinkertaisesti Hanski

Kun bloggaus vuosia alkaa pohjalla olla se kymmenkunta, alkaa bloggaus paikoittain maistua puulta. Uutuuden viehätys on kadonnut no noin kahdeksan vuotta sitten ja monista asioista jotka aluksi innosti hirveästi ei ole enää mitään sanottavaa.

Olen ollut vuosien saatossa pieni bloggaaja, isompi bloggaaja ja kohtuullisen suosittukin bloggaaja. Olen ollut kiinnostava ja olen ollut (monetkin kerrat) todella tylsä. Olen opiskellut nettikursseilla tullakseni paremmaksi ja suositummaksi. Jopa maksanutkin siitä.

Bloggaajana olen ollut parhaimmillani ja huonoimmillani. Portaaliin olen halunnut, sinne blogini siirtänyt ja sieltä eronnutkin. Yhteistöitä on tullut tehtyä kymmenien eri bloggaajien, yhteisöjen ja yritysten kanssa. On tullut testattua, kehuttua, haukuttua, vihattua ja rakastettua kaikenlaista. Minua bloggaajana on testattu, kehuttu, haukuttu, vihattu ja rakastettu.

No one.png
Reiluun kymmeneen vuoteen on mahtunut useita bloggaamisen aaltoja, uusia tapoja, uusi suuntauksia ja vielä enemmän uusia bloggaajia ja blogeja. Olen nähnyt useiden blogien synnyn, nousut, laskut ja lopun. Minä itse olen blogannut kahdeksassa eri blogissa. Olen emännöinyt usean eri bloggaajan kirjoittamia ryhmäblogeja ja puurtanut välillä oman blogini kanssa aivan yksin. Vuosien varrella olen myös ylläpitänyt ja ylläpidän edelleenkin useita bloggaajille suunnattuja Facebook -ryhmiä.

Aihealueita joista olen kirjoittanut on ollut kymmeniä. On ollut iloisia aiheita, surullisia aiheita, onnellisia aiheita ja minua ja muita järkyttäviä aiheita. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen ikuistanut teksteiksi koulusta valmistumiseni, kaikki kymmenen muuttoani, rakkauden löytämisen, lapsettomuuden tuskan, oman yrityksen perustamisen, huonoon aikaan sattuneen yllätysraskauden, yrityksen kaatumisen ja siitä seuranneen velkahelvetin, pienen lapsen yksinhuoltajuuteen ja hetkelliseen kodittomuuteen johtaneen eron, selviytymisen ja paljon, paljon kaikenlaista muuta. Esimerkiksi huoleni pingviinien joukkokuolemista (ja se oli yhdeksän vuotta sitten yksi suosituimmista teksteistäni!).

Kirjoitettuja tekstejä on paljon ja välillä tuntuu, että on tullut kirjoitettua liikaakin.

Silti tässä taas ollaan. Mutta miksi ja miksi nimen omaan tässä?

Tutut tietävät siitä kuinka hukassa olin vuoden vaihteessa, sillä viime vuosi oli sanalla sanoen kauhea! Etsittiin aivoista ja selkärangasta poikkeamia, kasvaimia ja ms-taudin merkkejä. Luojan kiitos mitään ei löytynyt, mutta kuuden kuukauden sairastaminen kuoleman pelkoineen pisti ajatusmaailman uusiksi. Loppu vuodesta en enää tiennyt oikein kuka minä olen ja mihin olen menossa. Menin vaan eteenpäin kuin höyryveturi (eihän äidillä ole aikaa seisahtua) ja etsin itseäni. Luulin jopa haluavani kirjoittaa siitä etsimisestä, mutta kuinka olisin voinut kirjoittaa, kun en tiennyt mitä etsin. Enkä edes välillä jaksanut etsiä. Olin vain ja elin päivän kerrallaan. Ja pikku hiljaa löysin taas itseni.

Jo vuoden 2015 alussa minusta tuntui, että viimeinen pitkä aikainen blogini alkoi olemaan jotenkin vääränlainen. Halusin vaihtaa nimeä, änkeä pois mammablogimuotista ja keskittyä taas palaamaan juurilleni kirjoittamaan ilman sen suurempaa kehystä ja stressiä. Kirjoittamisesta meni stressatessa maku, varsinkin kun kaikki valmennukset ja kurssit huutavat, että suutari pysyköön lestissään eli bloggaajan on valittava yksi, kaksi tai maksimissaan kolme aihetta per blogi. Ja pysyttävä niissä raameissaan jos meinaa, että blogi saa vakituisia lukijoita. Tai, että joku ylipäätään lukee sitä. Ja siihen päälle ne kaikki  muutkin ohjeet, suositukset ja ehdotukset.

Kaikki minut tuntevat tietävät miten huono olen tekemään mitään valmiin ohjeen mukaan. En koskaan esimerkiksi leivo valmiilla ohjeella mitään. Vilkaisen ehkä reseptiä, mutta jostain syystä huomaan lopulta lisänneeni mukaan jotain omaa. Ja sen aion tehdä nytkin.

Tämä blogi tulee olemaan tekijänsä näköinen, eli iso äänekäs sekamelska. Käsitöitä ohjeineen tulee varmasti, sillä mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsisi. Ruoka ohjeita todennäköisesti. Konmari (marittaminen), kodin järjestely ja sisustus innostukseni tulee varmasti myös näkymään. Äitikin olen edelleen, joten mukana vilisee mammailut, lapsen kanssa puuhailu ja varsinkin tyttäreni vaatteet. Ne kun ovat nykyisin erityisen hienoja, sillä ne ovat sukkia ja sukkahousuja lukuunottamatta itse tehtyjä. Ja pitäähän tämän reippaasti pluskokoisen mammankin johonkin pukeutua…

Kaikkea tätä ja paljon muuta tulet löytämään ajan mittaan täältä uudesta rakkaasta blogistani. Palaute, ideat, risut ja ruusut ovat kaikki tervetulleita, joten kommentoithan ja kerrot, mitä tykkäät.

Tervetuloa lukemaan blogiani ja tutustumaan minun maailmaani ❤