Lifestyle

Vapautuneesti minä

Joskus elämä menee solmuun ja tuntuu niinkuin viimeinenkin ikkuna menisi nenän edestä kiinni. Yleensä vieläpä juuri silloin kun eniten kaipaisi pakoreittiä. Kevät oli minulle juuri tälläistä aikaa. Tyttäreni sairasti useamman kerran rajusti niin, että saatiin ramppautua päivystyksessä ja kaiken huipuksi meidän viisi vuotias kissaneitimme Milli sairastui samaan aikaan. Siinä kun tyttäreni parani nopeasti, Milliä sain pitää hengissä liki väkisin ensimmäisen kuukauden. Lopetus aika tuli ja meni, kissa piristyi ja tahtojen taistelun jälkeen suostui paranemaan. Nyt kolme kuukautta myöhemmin meillä on taas kaksi tervettä kissaa.

18121986_10155297646049936_7575477506013168685_o
Pikkuinen Milli huhtikuussa. Normaalisti painoa 2,5-3kg, tuolloin vain alle 2kg :/

Kesäkuu vietettiin liki kokonaan vanhempieni luona Pohjois-Karjalassa ja ompeluinnostukseni on saanut hurjasti lisäpuhtia. Nytkin työn alla on neuletakkeja, pvc-leggarit, toppeja ja mekkoja. Vaatekaappini kun on alkanut ammottaa tyhjyyttään, kun en ole pitkään aikaan ostanut muita uusia vaatteita kuin farkut. Ja ostinpa pitkästä aikaa kivat kengätkin. Minä joka nykyisin hyvin harvoin kuljen muissa kuin lenkkareissa tai feikkicrocseissa. Nyt on parit ballerinat, glittertennarit…. Kenkiä joissa kehtaa kulkea ihmistenkin ilmoilla.

18891784_10155425241589936_283309313577664303_o
Kesäkuussa ulkoilutettiin myös tytsyn Leijona-kissaa. Se ei vaan oikein arvostanut sitä 😀

Ompelun ja tyttäreni kanssa puuhailun lomassa olen huomannut alkaneeni miettiä tulevaa ja tehdä suunnitelmia joita esimerkiksi vuosi sitten en olisi tehnyt. Ystäväni ehdotuksesta olen muunmuassa päättänyt hakea ensi keväänä sekä yliopistoon, että ammattikorkeakouluun opiskelemaan. Minä joka en käynyt edes lukiota sillä olin aivan varma 12vuotta sitten etten pärjäisi siellä… Nyt on kuitenkin uudenlaista tahtoa tehdä parhaansa (+ henkilökohtainen valmentaja joka tsemppaa eteenpäin) ja aion yrittää.

Jotenkin tuntuu, että kun suunta mihin pyrkii on selvillä elämä saa muutenkin kummasti sisältöä. Keksin alku kesästä kirjoittaa omaksi ilokseni kirjan ja siksi minua ei olekkaan kai bloggaamassa näkynyt sillä kaiken kirjoitus innon olen ammentanut kirjani kirjoittamiseen. En usko, että kirjaa koskaan julkaistaan (vaikka sen lukeneet ystäväni sitä varovaisesti kehuivatkin), mutta sen kirjoittaminen on antanut minulle äärettömän paljon. Olen muunmuassa saanut käsiteltyä vihdoin kunnolla eroni tyttäreni isästä, muut siihen liittyvät ja sitä seuranneet asiat ja tunteet. Alan olla valmis miettimään tulevaisuuttani paikallani pyörimisen sijaan. Olen jopa tavannut miehen joka saa sykkeen kiihtymään ja ajatukset sekoamaan. Saa nähdä mitä aika suo, mutta olen varovaisen toiveikas. Ehkä minullakin on vielä mahdollisuus onneen ❤

13335909_10154262078749936_2319574277957581576_n (1)
Millin tarina sai jatkoa ja niin taitaa saada minunkin…

Ainakin minun on tällä hetkellä helpompi hengittää ja olla itseni kanssa. Voisi jopa sanoa, että olen tyytyväinen elämääni juuri nyt. Ehkä jatkossa tulee kirjoitettua tännekkin säännöllisemmin. Ainakin nyt tuntuu siltä pitkästä aikaa, että minulla on jotain annettavaa ja sanottavaa. Tai oikeastaan hyvin paljonkin annettavaa ja sanottavaa 😀

11703379_10153536238824936_6851528578717752821_n
Tänään muuten tuli kaksi vuotta mun ensimmäisen kissan Igorin kuolemasta. Ikävä on edelleen suunnaton ❤ Igor 2010 – 2015 ❤ 
Koti

Väärin ymmärretty Konmari

Kun Marie Kondo kirjoitti pinkkiä kirjaansa kaukaisessa Japanissa, hän tuskin ajatteli sitä suosiota, jonka ”marittaminen” saisi täällä pohjolan perukoilla. Tai kuinka paljon porua hänen metodistaan kodin siivoamiseen ja järjestämiseen täällä tulisi. Useita artikkeleita aiheesta lukeneena on ollut minusta ollut huvittavaa metodin aiheuttama närkästys varsinkin niiden keskuudessa, jotka eivät kirjaa ole edes lukeneet, saatikka marittamista kokeilleet.  Mutta eipä silti, ei metodia tunnu samalla tavalla ymmärtävän kaikki nekään, jotka kirjan ovat lukeneet. Tulkintoja kirjasta ja metodista on yhtä monta kuin on tulkitsijaakin.

Yksinkertaisuudessaan Konmari -metodin ydin on käydä läpi ja tarvittaessa samalla karsia kotoa tavaroita niin, että säilytät vain ne joista on sinulle iloa. Sen jälkeen järjestelet nämä tavarat kotiisi niin, että kaikelle on oma paikkansa. Ei kai siinä voi olla mitään pahaa?

Tässä kohtaa yleensä metodia vastustavien tahoilta huudellaan, että entäs jos mikään kotoa löytyvä tavara ei tuota iloa tai miksi pitäisi luopua ihan hyvistä käyttökelpoisista tavaroista. Tai entäs jos ei halua luopua yhtään mistään?

Minun konmari tulkintani mukaan vastaus siihen, jos jostain tavarasta luopuminen tuntuu vaikealta, on ettei sitten siitä ei luovuta. Niin suuri juttu kun Konmari maailmallakin on, metodin toteutukseen ei ole yhtä oikeaa tapaa, eikä kukaan tule tarkistamaan mitä olet säilyttänyt tai pois heittänyt. Sinä olet se jonka on elettävä säilyttämiensä tavaroiden kanssa.

Jos taas mikään kotona ei tuota iloa, voisi ihan ilman Konmariakin miettiä miksi mikään ei tuota iloa ja pitäisikö tehdä asialle jotakin. Jokaisella on tietenkin oikeus asua epämiellyttävässä paikassa, epämukavien tavaroidensa kanssa. Aivan samalla tavalla kuin jokaisella on oikeus karsia vaikka kaikki tavaransa.

Jos et halua karsia tai marittaa, älä karsi tai marita. Yksinkertaista, kukaan ei pakota sinua.

Suosittelen kuitenkin lukemaan Marie Kondon kirjat Konmari Siivouksen elämänmullistava taika ja/tai Konmari iloa säkenöivä järjestys, kokeilemaan metodia ja käymään kodin tavarat läpi tavararyhmittäin, niinkuin Marie Kondo kirjoissaan neuvoo.

Vaikka et yhtään mitään karsisikaan pois, saat ainakin tietää mitä kaikkea kotoasi löytyy (se oli ainakin minulle suuri yllätys). Monesti vähemmän käytetyt tavarat tuppaavat unohtumaa ja parhaassa tapauksessa saatat löytää aarteita, joita et muistanutkaan omistavasi.Kysymys siitä.png

Minusta yksi parhaista asioista joita Komari -metodi opettaa on opetella luopumaan. Luopuminen tunteita herättävistä tavaroista, voi olla alkuun tuskallista, mutta kun painolastista pääsee eroon olo kevenee ja mieli piristyy. Minulla itselläni eniten kirpaisi Emmaljungat, joihin tyttäreni ei enää mahtunut, mutta joita olin hillonut toinen lapsi ajatuksissani silti eteisen kaapissa. Niistä luopuminen tuntui aluksi hyvinkin kivuliaalta. Lopulta laitoin ne myyntiin ja myin ne eräälle odottavalle äidille, joka selkeästi rakastui niihin ensi silmäyksellä niinkuin minäkin viisi vuotta sitten. Se ilo jonka tuon äidin ilon näkemisestä sain tuntui pitkään vaunuista luopumisen jälkeen paljon kirkkaampana kuinennalta pelkäämäni luopumisen vaikeus.

Mutta palatakseni varsinaiseen Konmari -metodiin. Tarkoitus ei siis ole karsia kaikkia tavaroitaan minimiin, irtisanoa tyhjentynyttä asuntoa ja asua pahvilaatikossa alasti (toki jos siitä saa iloa elämäänsä niin mikäs siinä). Moni marittaja tulkitsee Konmarin olevan synonyymi minimalismille. Todellisuudessa marittamisessa ei jaeta mitalleja kotoa poistettujen tavaroiden lukumäärän mukaan.

Jokainen säilyttää tai karsii juuri niin paljon kuin itsestä hyvältä tuntuu. Kondon kirjoissa ei ole mitään listaa kuinka monta mitäkin tavaraa sinulla on oltava, mutta se haastaa sinut pohtimaan haluatko sinä todella asua jokaisen kodissasi asustelevan tavaran kanssa.

Minun suositukseni on, että jos et ole jo kokeillut, kokeile metodia ennakkoluulottomasti ja jos se ei ole sinun juttusi, pinkeille ja valkoisillekkin kirjoille löytyy varmasti ottajia vaikkapa kirppareilta. Jatka elämääsi ja nauti siitä ilman Konmaria.

Jos Konmari -metodi on sinulle sopiva, varaudu kokemaan se kuuluisa siivouksen elämänmullistava taika.