Lifestyle

Vapautuneesti minä

Joskus elämä menee solmuun ja tuntuu niinkuin viimeinenkin ikkuna menisi nenän edestä kiinni. Yleensä vieläpä juuri silloin kun eniten kaipaisi pakoreittiä. Kevät oli minulle juuri tälläistä aikaa. Tyttäreni sairasti useamman kerran rajusti niin, että saatiin ramppautua päivystyksessä ja kaiken huipuksi meidän viisi vuotias kissaneitimme Milli sairastui samaan aikaan. Siinä kun tyttäreni parani nopeasti, Milliä sain pitää hengissä liki väkisin ensimmäisen kuukauden. Lopetus aika tuli ja meni, kissa piristyi ja tahtojen taistelun jälkeen suostui paranemaan. Nyt kolme kuukautta myöhemmin meillä on taas kaksi tervettä kissaa.

18121986_10155297646049936_7575477506013168685_o
Pikkuinen Milli huhtikuussa. Normaalisti painoa 2,5-3kg, tuolloin vain alle 2kg :/

Kesäkuu vietettiin liki kokonaan vanhempieni luona Pohjois-Karjalassa ja ompeluinnostukseni on saanut hurjasti lisäpuhtia. Nytkin työn alla on neuletakkeja, pvc-leggarit, toppeja ja mekkoja. Vaatekaappini kun on alkanut ammottaa tyhjyyttään, kun en ole pitkään aikaan ostanut muita uusia vaatteita kuin farkut. Ja ostinpa pitkästä aikaa kivat kengätkin. Minä joka nykyisin hyvin harvoin kuljen muissa kuin lenkkareissa tai feikkicrocseissa. Nyt on parit ballerinat, glittertennarit…. Kenkiä joissa kehtaa kulkea ihmistenkin ilmoilla.

18891784_10155425241589936_283309313577664303_o
Kesäkuussa ulkoilutettiin myös tytsyn Leijona-kissaa. Se ei vaan oikein arvostanut sitä 😀

Ompelun ja tyttäreni kanssa puuhailun lomassa olen huomannut alkaneeni miettiä tulevaa ja tehdä suunnitelmia joita esimerkiksi vuosi sitten en olisi tehnyt. Ystäväni ehdotuksesta olen muunmuassa päättänyt hakea ensi keväänä sekä yliopistoon, että ammattikorkeakouluun opiskelemaan. Minä joka en käynyt edes lukiota sillä olin aivan varma 12vuotta sitten etten pärjäisi siellä… Nyt on kuitenkin uudenlaista tahtoa tehdä parhaansa (+ henkilökohtainen valmentaja joka tsemppaa eteenpäin) ja aion yrittää.

Jotenkin tuntuu, että kun suunta mihin pyrkii on selvillä elämä saa muutenkin kummasti sisältöä. Keksin alku kesästä kirjoittaa omaksi ilokseni kirjan ja siksi minua ei olekkaan kai bloggaamassa näkynyt sillä kaiken kirjoitus innon olen ammentanut kirjani kirjoittamiseen. En usko, että kirjaa koskaan julkaistaan (vaikka sen lukeneet ystäväni sitä varovaisesti kehuivatkin), mutta sen kirjoittaminen on antanut minulle äärettömän paljon. Olen muunmuassa saanut käsiteltyä vihdoin kunnolla eroni tyttäreni isästä, muut siihen liittyvät ja sitä seuranneet asiat ja tunteet. Alan olla valmis miettimään tulevaisuuttani paikallani pyörimisen sijaan. Olen jopa tavannut miehen joka saa sykkeen kiihtymään ja ajatukset sekoamaan. Saa nähdä mitä aika suo, mutta olen varovaisen toiveikas. Ehkä minullakin on vielä mahdollisuus onneen ❤

13335909_10154262078749936_2319574277957581576_n (1)
Millin tarina sai jatkoa ja niin taitaa saada minunkin…

Ainakin minun on tällä hetkellä helpompi hengittää ja olla itseni kanssa. Voisi jopa sanoa, että olen tyytyväinen elämääni juuri nyt. Ehkä jatkossa tulee kirjoitettua tännekkin säännöllisemmin. Ainakin nyt tuntuu siltä pitkästä aikaa, että minulla on jotain annettavaa ja sanottavaa. Tai oikeastaan hyvin paljonkin annettavaa ja sanottavaa 😀

11703379_10153536238824936_6851528578717752821_n
Tänään muuten tuli kaksi vuotta mun ensimmäisen kissan Igorin kuolemasta. Ikävä on edelleen suunnaton ❤ Igor 2010 – 2015 ❤ 
Ompelu

Mihin katosivat tyttäreni kaapista halpatuotantovaatteet?

Kymmenen vuotta sitten, silloin kun minä opiskelin pukuompelijan tutkintoa, kuvittelin että valmistumiseni jälkeen meneväni töihin kivaan pikku ompelimoon ja ompelisin opintojen jälkeen kaikki vaatteeni itse. Toisin siinä kuitenkin kävi, ompelijana olen toki päässyt töitä satunnaisesti tekemään, mutta vaikka olen jopa omistanut oman ompelimon muutama vuosi sitten, ei ompelijana vielä ainakaan ole kotimaisilla työpaikkamarkkinoilla ura auennut.

Ja mitä tulee itselle ompeluun se on jäänyt vuosien varrella todella vähäiseksi. Liekkö syynä laiskuus, piheys vai rakkauteni shoppailuun. Olen toki vuosien varrella ommellut itselleni yhtä sun toista, mutta kyllä ne itsetehdyt vaatteet ovat aina olleet vähemmistössä omassa vaatekaapissani.

Muistan hämärästi keskustelleeni erään ompeluopettajan kanssa aiheesta ja hänen kantansa oli, ettei kannata kuluttaa aikaa esimerkiksi t-paidan teon opetteluun, sillä halpatuotantomaissa jopa lapsi ompelee sellaisen muutamassa minuutissa lähes ilmaiseksi.

Äidiksi tulon jälkeen kiinnostus vaatetusompelua kohtaan kuitenkin kasvoi. Muistan vielä yli neljä vuotta myöhemminkin miten äitiyslomalla, kun aikaa oli lähinnä tyttäreni nukkuessa, päätin rohkeasti kokeilla minulle silloin ihan uutta juttua eli vauvanvaatteiden ompelua. Lähinnä siksi, että kaipasin jotain kivaa harrastusta vauva-arkea keventämään. Taisin ostaa ensimmäisen Ottobreni (kaavalehden) tammikuussa 2013, kuusi kuukautta tyttäreni syntymän jälkeen. Siitä meni kuitenkin vielä kuukausia aikaa, että rohkaistun edes yrtittämään lastenvaatteiden ompelua.

Lastenvaatteiden ompelu olikin silloin kuin uudelle planeetalle tutustumista, sillä vaikka olin jo valmistunut pukuompelijaksi, en tiennyt joustavien vaatteiden ompelusta juuri muuta kuin teorian. Ja nimenomaan vain teorian, sillä vaikka kouluaikana kaavoitin ja ompelin useita vaatteita, en valmistanut YHTÄÄN MITÄÄN trikoosta. Muistan myös hämärästi keskustelleeni erään ompelunopettajan kanssa aiheesta ja hänen kantansa oli, ettei kannata kuluttaa aikaa esimerkiksi t-paidan ompelun opetteluun, sillä Aasiassa jopa lapsi ompelee sellaisen muutamassa minuutissa lähes ilmaiseksi. No, mielipiteensä kullakin.

paidat.png
Tyttäreni paidat vuosilta 2013, 2014 ja 2017.

Näillä lähtökohdilla voit uskoa, että viisi vuotta valmistumisen jälkeen perus trikoopaidan ompelu ohjeiden kanssakin oli vaikeaa, eikä ensimmäiset paidat mitään taideteoksia olleet.

Aloin kuitenkin pikku hiljaa ommella yhä enemmän ja enemmän vaatteita silloin alle kaksi vuotiaalle tyttärelleni, mutta sitten tuli raskas ero tyttäreni isästä. Eron jälkeen meni ainakin vuosi aikaa, että aloin taas ommella tyttärelleni, mutta sitten keväällä 2016 sairastuin määrittelemättömään neurologiseen häiriöön. Toinen käsi oli yhtä äkkiä kuin hapolla poltettu ja olin vankina neurologisten kipujen kanssa yhdeksän kuukautta. Yllättäen en ommellut viime vuonna valmiiksi asti kuin pari mekkoa, yhden pipon ja muutamat legginssit. Ja mikä turhauttavinta, se ei ollut halusta kiinni!

Itse asiassa on hassua miten oli niin paljon helpompaa sairaana ollessani stressata ompelemattomia vaatteita, kuin esimerkiksi lokakuussa jahdattua ms-tautia tai aivokasvainta (kumpiakaan ei onneksi löytynyt). Lopulta kun oireet vähenivät joulukuussa ja pääsin henkisestikkin toipumaan kuukausien sairastamisesta, aloin haaveilla taas lastenvaatteiden ompelusta.

mekot.png
Samistelu mekot itselleni ja tyttärelleni valmistuivat viime keväänä vain hetki ennen sairastumistani ja olivat jäädä viimeisiksi ompeluksikseni.

Sain lopullisen kipinän massatuotantovaatteista luopumiseen tammikuun lopulla ja projekti alkoi vauhdilla edetä tämän vuoden alussa. Lähinnä siksi, että johtuen pukuompelijan koulutuksestani teen mielelläni sarjatyötä kun ompelen perus vaatteita kuten t-paidat ja housut. Ompelinkin ensimmäisten joukossa tyttärelleni kasan pitkähihaisia paitoja. Sen jälkeen valmistui nopeasti muutamat housut ja yhtä äkkiä huomasin ommelleeni helmikuun loppuun mennessä yli neljäkymmentä yksittäistä vaatekappaletta tyttärelleni. Plus hieman ohi mennen pari hupparia itsellenikin.

Samalla vahvistui päätöseni, että koska itse ommellut vaatteet tulevat tyttäreni vaatekoossa halvemmiksi kuin vastaavat eettisesti valmistetut valmisvaatteet alan ommella tyttärelleni kaikkisisävaatteet itse. Lisäksi minä rakastan ompelua ❤

Tässä kohtaa vastaan nousi kuitenkin pieni mutta: sukkien ja sukkahousujen tekoon tarvitaan neulekone, enkä omista sellaista. Eli sukat ja sukkahousut ovat ainoita valmisvaatepoikkeuksia tällä hetkellä tyttäreni kaapissa. Tosin niidenkin suhteen aion jatkossa olla tarkkana ja yrittää olla sortumatta halpoihin massatuotantoversioihin. En nimittäin halua pohtia edes niiden suhteen sitä, minkä maan halpatuotantotehtaan ompelija ne on valmistanut, missä olosuhteissa ja montako senttiä hän on niistä saanut.

Aiheeseen liittyvä kuva
Kuva: Fashion revolution. Pari vuotta sitten lanseerattu Fashion revolution pyrkii herättämään kuluttajia pohtimaan kuka tekee heidän ostamansa vaatteet ja millä hinnalla.  Lisää aiheesta täällä: http://fashionrevolution.org/ 

Kaikkien kankaidenikaan alkuperää en toki tiedä (eikä varmasti tiedä niitä myyvät kaupatkaan) ja varmasti osa niistäkin tulee halpatuotantotehtaista, mutta nykyisin kankaita ostaessa olen yhä tarkempi kankaiden alkuperän suhteen. Tuen mielelläni kotimaisia pieniä kangaskauppoja ja niiden nettisivuilla yleensä on merkintä siitä missä kangas on valmistettu. Eihän sekään kaikkea takaa, mutta jos ei tunne voivansa luottaa siihen, etteivät suomalaiset pienyrittäjät riistä alihankkijoitaan, on alettava kasvattaa itse puuvillansa, kehrätä se langaksi, kutoa siitä omat kankaansa ja tehdä ko. kankaasta vaatteet. Saattaisi tyttäreni joutua kulkemaan alasti odottaessaan, että äidin puuvillat kasvaa…

kissamekko.png
Yksi tyttäreni lempi mekoista johon hän itse valitsi kankaan Eurokankaalta ja mallin Ottobresta. 

Vaatteistaan tarkalle tyttärelleni tämä uusi järjestely vaatteiden suhteen oli aluksi järkytys. Hän ilmoittikin koko neljä vuotiaan tempperamentin voimalla, että hän ei käytä äidin ompelemia tyhmiä vaatteita vaan haluaa isin kanssa shoppailemaan. Ja nimenomaan ISIN. Tyttäreni ”isillä” kun on tapana ostellaa tyttärellemme mitä tyttönen sattuu kulloinkin haluamaan. Ja pieni tyttöhän haluaisi kaiken…

Pikku hiljaa olen kuitenkin saanut myös tyttäreni ajatusmaailman muuttumaan ja hän onkin sopeutunut siihen, että valmisvaatteiden sijaan me shoppaillaan nykyisin kankaita. Neiti onkin nykyisin oikea minikangashamsteri! Lisäksi meillä on iso kasa rakkaudella selattuja Ottobre-lehtiä, joita neiti itse mielellään selailee ja etsii vaatemalleja joita hän haluaa. Neiti onkin mestaripukeutuja ja hänen uusin unelma ammattinsa on muotisuunnittelija. ”Äiti, ompele mulle tollanen tästä kankaasta” on yksi hänen vakio lauseistaan.

paita

Ja onpa nyt keväällä äidinkin vaatekaappiin alkanut ilmestyä uusia uniikkeja vaatekappaleita. Kohta saattaakin olla, ettei massatuotantovaatteita enää eksy meidän vaatekaappiin. Tai jos eksyykin ne ovat sitten jotenkin spesiaalimpia kuin parin euron t-paita alelaarista ❤

Ps. Jos joku miettii edelleen mihin otsikossa mainitut halpatuotantovaatteet katosivat, vastaus on, että ehjät ja hyväkuntoiset vaatteet meni kirpparille ja ne, jotka eivät siellä menneet, lähtivät hyväntekeväisyyteen. Toisin sanoen suurin osa lähti hyväntekeväisyyteen, sillä halppis lastenvaatteita on todella vaikea saada myytyä kirpparilla, vaikka vaate olisi kunnoltaan kuin uusi!